Väylämaksun palauttaminen heikentää Suomen kilpailukykyä
Hallituksen kehysriihessä linjattu meriliikenteen väylämaksujen palauttaminen aiemmalle korkeammalle tasolle on erittäin huono uutinen vientiteollisuudelle ja kotimaiselle satamatoiminnalle. Ulkomaan liikenteen kustannusten hillitsemiseksi meriliikenteen aluksilta peritty väylämaksu puolitettiin Suomessa vuonna 2015.
Kauppakamarit ovat nostaneet esille, että Suomen kilpailukyvyn kannalta on erittäin haasteellista, että väylämaksujen lisäksi talviolosuhteet asettavat päästökaupan myötä yritykset epäedulliseen asemaan kilpailijoihinsa nähden, mikäli EU:n tasolla ei saada asiaa huomioitua oikeudenmukaisella tavalla.
Pohjois-Suomessa on paljon teollisuutta, joka nojaa kuljetuksissa meriliikenteeseen. Alueella toimivat Oulun, Raahen ja Kalajoen satamat, joissa kaikissa on vahvaa kasvua.
Elinkeinoelämä on lähes yksimielisesti esittänyt, että meriliikenteen väylämaksuista tulisi pitkällä aikavälillä luopua kokonaan, sillä veroluonteisina maksuina ne heikentävät vientiteollisuuden kilpailukykyä.
Kehysriihen linjaus on yllättävä, sillä hallitusohjelmaan on kirjattu, että vientiteollisuuden kilpailukyvystä huolehditaan tekemällä meriliikenteen väylämaksun puolituksesta pysyvä vuodesta 2024 alkaen. Hallitus ehtikin jo viime vuonna jatkaa väylämaksujen puolittamista vuosille 2024—2027 ja pysyvää puolittamista koskevan lakiesitys oli tarkoitus antaa eduskuntaan alkusyksyllä.
Väylämaksujen tulisi olla ennakoitavia ja pitkäjänteisiä. Väylämaksut vähentävät kotimaisten satamien kilpailukykyä erityisesti niissä tavaravirroissa, joissa kilpaillaan suoraan muiden maiden satamien kanssa. Paluu puolitusta edeltäneelle korkeammalle väylämaksun tasolle lisää vientiteollisuuden logistisia kustannuksia ja heikentää niiden kilpailukykyä.
Ennakoitavuuden kannalta väylämaksun tasoon tehtävä nosto on merenkulun toimijoille haasteellista, sillä logistiikka- ja kuljetuspalvelujen hinnoittelussa on varauduttu joulukuussa hyväksyttyyn nelivuotiseen väylämaksutasoon. Yllättävä väylämaksun tason nostaminen ajoittuu vientiteollisuuden ja matkustajaliikenteen kannalta heikkoon suhdanteeseen. Olisi tärkeää, että hallitus ei toimillaan heikentäisi logistiikkakustannuksia, jotka ovat Suomessa jo pelkästään sijaintitekijöiden takia EU-maiden korkeimpia.
Hanna Kalenoja, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija
Mari Viirelä, Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/