Herätysliikkeiden vaikutus näkyy naispappeuden vastustamisessa kirkossa – Pedersören pastori luopui virastaan yhteistyöhaluttomuuden takia
Kristilliset herätysliikkeet ovat suurin yksittäinen syy naispappeuden vastustamiseen Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, sanoo aihetta tutkinut käytännöllisen teologian tohtori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta.
Hänen mukaansa iso osa kirkon työntekijöistä tulee edelleen herätysliikkeiden piiristä. Samoin osalla uusista teologian opiskelijoista on herätysliiketaustaa.
– Evankelisluterilaisen kirkon liepeillä on Suomessa paljon herätysliikkeitä, joiden piirissä naispappeuteen suhtaudutaan yhä kriittisesti, Tervo-Niemelä toteaa.
– Kirkossa tulee myös jatkossa olemaan työntekijöitä, joille papin sukupuoli on merkityksellinen. Tämä on selvästi ilmiö, joka ei tule häviämään seurakunnista.
Naispappeutta vastustavien pappien ja kanttorien osuus on pysynyt 15 viime vuotta pitkälti ennallaan. Asiaa on selvitetty kirkon akateemisten työntekijöiden jäsentutkimuksissa vuodesta 2006 lähtien.
Viime kyselyssä vuonna 2018 papeista noin joka kahdeskymmenes suhtautui naispappeuteen varauksellisesti. Kanttoreissa varauksella suhtautuvia oli enemmän: noin joka kymmenes.
– Helposti ajatellaan, että vanhat papit suhtautuvat naispappeuteen kriittisesti, mutta se ei pidä paikkaansa. Toisten jäädessä eläkkeelle uudet tulevat tilalle, Tervo-Niemelä sanoo.
Vuoden 2018 tutkimuksessa vastustus liittyi papeilla vahvimmin evankelisen liikkeen (Sley) ja Suomen Raamattuopiston vaikutukseen. Kanttoreilla taas vastustus liittyi eniten vanhoillislestadiolaisuuden, Sleyn ja Lähetyshiippakunnan vaikutukseen. Lähetyshiippakunta on tosin määritelmällisesti itsenäinen luterilainen kirkko, ei varsinainen herätysliike.
Yle uutisoi vastikään, että pohjalaisen Pedersören seurakunnan pastori Dennis Svenfelt luopuu virastaan, koska ei koe enää voivansa työskennellä yhteistyössä naispappien kanssa.
Kyrkpressen-lehden viime vuonna tekemän haastattelun mukaan Svenfelt kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Hän oli haastattelun aikaan 24-vuotias.
Asenteissa on Tervo-Niemelän mukaan myös selkeitä hiippakuntakohtaisia eroja. Etelä-Suomessa vastustusta on vähemmän kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.
– Oulun ja Lapuan hiippakunnat ovat perinteisesti olleet sellaisia, joissa naispappeutta vastustetaan enemmän kuin muualla.
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura sanoo, että tutkijan näkemys on yllättävä.
– Täytyisi varmaan päästä vähän tarkemmin selville, minkälaisiin tutkimuksiin tämä tieto perustuu.
– Yleisesti voin sanoa, että meillä on ja on ollut pappeja, jotka eivät naispappeutta hyväksy, mutta toimivat alttarilla yhteistyössä naispuolisten kollegoiden kanssa.
Hänen mukaansa Lapuan hiippakunnassa on ollut 2010-luvulla kaksi seurakuntaa, joiden ”toimintaan on täytynyt puuttua”. Syynä kummassakin oli työvuorojen järjestely siten, että osa papeista ei työskennellyt alttarilla naisten kanssa samaan aikaan.
– Linja on, että periaatteellinen torjuva kanta hyväksytään, mutta työ pitää hoitaa niin, että yksittäisistä tehtävistä ei kieltäydytä siksi, että toinen papeista on sukupuoleltaan nainen, Peura sanoo.
Kirkossa on hänen mukaansa nykyään hyvin vaikea toimia hyväksymättä naispappeutta. Kaikista Suomen virassa toimivista papeista noin puolet on naisia.
– Ei yksinkertaisesti ole sellaisia virkoja ja tehtäviä, joissa voisi olla tekemättä töitä naisten kanssa.
Peura pitää omassa hiippakunnassaan isompana ongelmana joidenkin seurakuntalaisten torjuvaa asennetta.
– Yksittäiset henkilöt suhtautuvat naispappeuteen torjuvasti ja saattavat esimerkiksi kirjoitella siitä epäasiallisesti lehtien mielipidepalstoilla. Näiden asenteiden muuttaminen on hankalaa.