Maakuntien joukkoliikenne ei tunnu kiinnostavan keskustaa
Mikkelin torilla puhuttiin viime viikonloppuna liikennepolitiikkaa, kun jutuille tuli Ruotsista Haukivuorelle muuttanut aktiivinen eläkeläinen.
Haukivuori on se Mikkeliin kuuluva paikkakunta, jolta junien pysähdykset riistettiin vuonna 2014, eikä niitä ole saatu takaisin, kovasta taistelusta huolimatta. Haukivuorella pysähtyminen kun aiheuttaa ainoan sallitun operaattorin mukaan jopa 10-30 minuutin haitan aikatauluihin.
Mehän uskomme sen kiltisti, ja niin tuntuvat uskovan päättäjätkin.
Uskovat siitä huolimatta, että Kouvolan lobbarit osoittivat jo voimansa ja palauttavat 20. kesäkuuta 2022 alkaen pysähdyksiä Hillosensalmen asemalle Kouvolan ja Mikkelin välillä. Siellä maantiede on ilmeisesti täysin erilainen, koska vaikutus aikatauluun on 0-2 minuuttia.
Keskustan kansanedustajat tyytyvät lähettämään riemukkaita lehdistötiedotteita, kun VR:lle on myönnetty yhdeksän vuotta lisäaikaa kuljetella kovalla hinnalla sivuratojen matkustajia likaisilla, huonosti hoidetuilla kiskobusseilla.
Maakunta-Suomen pääpuolueen hiljaisella hyväksynnällä on myös vuosikymmenien ajan estetty lainsäädännöllä paikallisjunaliikenteen syntyminen maakuntiin, ja menetetty ns. asuinmaaseudun kehittyminen ratojen varsille.
Sen sijaan on lobattu monen keskustalaisenkin innokkaalla kannustuksella nopeita pikaratoja joka maakuntaan. Tämä merkitsee Suomeen entistä enemmän haukivuoria, eli syrjäytyviä paikkakuntia, joilla keskustan äänestäminen ei ole enää vaihtoehto.
Uudessa ajassa etätöitä tehdään pienilläkin paikkakunnilla, ja paikallisen elämän laatu ratkaisee, erityisesti nyt, kun kaikki on kallista. Siihen laatuun kuuluisi myös hyvä, tai edes olemassa oleva joukkoliikenne.
Tämä tieto ei ole mennyt 1900-lukua eläville päättäjille. He antavat siunauksensa raiteilla vallitsevalle yhden valtionyhtiön totuudelle, jossa parhaat junat eivät pysähdy missään.
Ja ummistavat silmänsä siltä, miten surkeaksi bussien kaukoliikenne on maakunnissa mennyt. Ja sille, että matkaketjujen suunnittelu ei onnistu, kun kaiken kattava aikatauluinformaatio on romahtanut, poliittisilla päätöksillä.
Ainahan on auto, ja autoilevien äänestäjien äänet.
Parhaat junat eivät pysähdy missään.
Edellinen hallituskausi pitää huolen ainakin siitä, että taksitolpilla ei keskustalle hurrata.
Suuriin kaupunkeihin keskustan ajama taksiuudistus toi epämääräisen hinnoittelun, epäluotettavuuden ja aggressiivisen asiakkaista tappelun. Maalla tämä osa-aikakeskustalaisen liikenneministerin luomus heikensi erityisesti pienten paikkakuntien taksiyrittäjien asemaa.
Mutta saadaanhan nyt liikenteeseen enemmän 17-vuotiaita autoilijoita. Ainakaan he eivät ole enää pitkän ja opettavaisen autokoulun väsyttämiä, kiitos siitäkin edelliselle hallitukselle.
Monet maakuntien joukkoliikenteen puolesta puhuvat asiantuntijat ovat kyllästyneitä siihen, että tässä maassa heidän asiansa ei kiinnosta juuri ketään.
Kaikista eniten tuntemani aktivistit ihmettelevät keskustaa, joka on missannut maakunnissa pointin totaalisesti.
Sen sijasta, että keskusta ajaisi aktiivisesti monimuotoista ja maakuntia elvyttävää joukkoliikennettä, se käpertyy keskittävään rautatiepolitiikkaan ja mielistelemään autoilijoita heppoisilla heitoilla, joita osaisi tehdä kuka tahansa.
Ainakin persut osaavat – siinäkö nykyään yhteiskunnallisen ajattelun taso, joka riittää?