Miksi Essayah on hiljaa hiilinielujen uusista laskentamenetelmistä, keskustan Siponen ja Kallio kysyvät
Keskustan kansanedustajat Markku Siponen ja Vesa Kallio patistavat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia (kd.) varmistamaan pikaisesti uusien laskentamenetelmien käyttöönoton hiilinielulaskelmissa.
He kertovat jättäneensä asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
Siponen on jo aiemmin nostanut aihetta esiin sen jälkeen, kun Yleisradion Tiedeykkönen lähetti maaliskuussa jakson, jonka mukaan pellot ovat parempia hiilinieluja kuin aiemmin on luultu. Ohjelmassa haastateltavina ovat lmatieteen laitoksen ilmastontutkimuksen toimialajohtaja Jari Liski ja vanhempi tutkija, matemaatikko Julius Vira.
Uudet mittaustulokset hiilitaseesta poikkeavat merkittävästi nykyisistä kasvihuonekaasuinventaarion perustuvista tuloksista. Uudella menetelmällä laskettaessa esimerkiksi ohrapelto on yli 40 prosenttia parempi hiilinielu. Nurmipeltojen sekä kesantojen kohdalla ero on jopa yli 100 prosenttia.
– Ihmettelen, etteivät uudet tutkimustulokset ole nousseet kunnolla julkisuuteen, Siponen sanoi aiemmin.
Nyt lähettämässään tiedotteessa Siponen ja Kallio ihmettelevät ministeri Essayahin vaitonaisuutta asiassa.
– Haluamme vastauksen siihen, kuinka ministeri varmistaa uusien laskentamenetelmien käyttöönoton mahdollisimman ripeästi, Siponen ja Kallio napauttavat.
– Asiassa on syytä edetä ripeästi, koska peltojen hiilinieluilla on suuri merkitys maankäyttösektorin päästölaskentaan, he tähdentävät.
Kallio sanoo tiedotteessa, että uusilla tuloksilla voi olla käytännön merkitystä myös esimerkiksi viljelysuunnitteluun, maatalouden ja elintarviketeollisuuden hiilijalanjälkilaskentaan sekä biokaasuksi hyödynnettävän nurmen kestävyyskriteereihin.
Kirjallisen kysymyksen uusien laskentamenetelmien käyttöönotosta on allekirjoittanut kaikkiaan 17 keskustan kansanedustajaa.