Omahyväisen puoluejohtajan turhautunut tilitys
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglund, 36, ei asetu enää ehdolle puolueensa puheenjohtajaksi, kertoivat HBL ja HS pitkänäperjantaina (25.3.).
Haglundilla on henkilökohtaisia syitä kuten halu olla enemmän perheensä kanssa, mutta hän sanoo myös olevansa kovin turhautunut nykypäivän politiikan tekoon.
Viimeinen vuosi Alexander Stubbin (kok.) johtamassa hallituksessa vei kuulemma uskon järkevän politiikan tekemiseen.
”Se oli ihan järkyttävä vuosi, karmeaa soutamista ja huopaamista”, Haglund sanoo.
Tässä on varmasti perääkin. Eniten Haglund kuitenkin kiillottaa jälkiviisasteluillaan omaa kilpeään. Hänen omahyväisistä puheistaanhan saa sellaisen käsityksen, että hän olisi kyllä ollut järkevä, mutta kun ne muut…
Samaa viestiä on tarjoillut toinen viime vaalikauden ministeri, nimittäin Jan Vapaavuori (kok.). Kuin takeeksi Vapaavuori ilmoitti kohta Haglundin haastattelun tultua julki olevansa Haglundin kanssa ”kovin samaa mieltä”.
Sen jälkeen, kun Haglund haukkui entiset hallituskumppaninsa, hän potkaisi myös Juha Sipilän (kesk.) hallitusta: ”Ja mikä pahinta on, sama mudassa rämpiminen vain jatkuu”, Haglund sanoo HS:ssa.
Tämä on kylläkin pötyä ja tavallista oppositiopoliitikon mustamaalausta. Ei Haglundilla voi olla oikeaa tietoa nykyisen hallituksen hengestä tai siitä, miten hallitus työskentelee.
Sitäkin voisi kysyä, tarvitaanko Suomessa oikeasti RKP:tä?
Näin helposti ei muutenkaan raadollisen puoluepolitiikan yläpuolelle nousta.
Suuret sanat ja muiden syyttely eivät Haglundistakaan muuta tee kuin mikä hän on ollut: runsaan neljän prosentin puolueen puheenjohtaja ja hallitusten jäsen ennen muuta siksi, että siten on saatu sopivat voimasuhteet.
Siksi RKP oli mukana viime vaalikauden hallituksissakin. Niinpä niiden keskeinen vika oli siinä, että mukana oli liikaa puolueita, jotka kaikki halusivat puumerkkejään politiikkaan.
Haglundkin voisi uudistusinnossaan kysyä, tarvitaanko Suomessa esimerkiksi RKP:tä, vai tulisivatko Suomen ruotsinkielisen väestönosan erityisasiat paremmin hoidetuiksi muiden puolueiden kautta. Useimmilla puolueilla kun on myös aktiivista ruotsinkielistä toimintaa.
Yhdessä asiassa Haglund kyllä osuu aivan oikeaan: politiikka vie siinä keskeisesti mukana olevilta aivan liikaa aikaa. Siinä me kansalaiset – media mukaan luettuna – saisimme olla armollisempia.
Mutta kun Haglund sanoo, että arvostus poliittisia päättäjiä kohtaan on heikentynyt ja ”ikävä kyllä, ihan aiheesta”, on taas kyse yrityksestä olla parempi kuin muut poliitikot.