Työreformin aika on nyt
Keskusta teki 1999 eduskuntavaaleihin rohkean ohjelman, jota kutsuttiin työreformiksi. Keskusta halusi uudistaa työttömyys- ja sosiaaliturvaa, vahvistaa yrittäjyyttä ja lisätä paikallista sopimista.
Työreformin esikuva oli maareformi, joka toteutettiin maalaisliiton ajamana vuosisadan alussa. Maareformi vapautti torpparit ja edisti pientilallisten asemaa.
Työreformilla haluttiin helpottaa yrittäjien elämää ja edistää varsinkin pk-yritysten asemaa.
Ay-liike ja vasemmisto arvostelivat ankarasti työreformia. Kritiikin jälkeen silloinen keskustajohtaja Anneli Jäätteenmäki ilmoitti, että työreformi on kuollut ja kuopattu.
Kovin syvälle työreformia ei kuopattu, sillä sen osia nostettiin muun muassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmaan. Työreformin keskeiset ideat ovat myös eläneet monen keskustalaisen puheissa viime vuosina, ja hyvä niin.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo toteuttaa oman työreforminsa, jossa on monia samoja elementtejä kuin keskustan työreformissa.
Hallitus lupaa uudistaa vanhentunutta työrauhasääntelyä, tehdä työllistämistä helpottavia lainsäädäntömuutoksia, edistää paikallista sopimista, uudistaa työttömyys- ja sosiaaliturvaa sekä tehdä muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan.
Hallitusohjelmassa on paljon hyvää. Joissakin asioissa – kuten paikallisen sopimisen edistämisessä ja joissakin lainsäädäntömuutoksissa – esitykset jäävät puolitiehen. Joissakin – kuten maahanmuuttopolitiikassa – on esityksiä, jotka vaikeuttavat yritysten toimintaa.
Orpon työreformi on kuitenkin kunnianhimoinen ja valtaosin kannatettava paketti. Vetoan, että myös keskusta voi tukea sen keskeisiä kohtia, kun esityksiä tulee aikanaan eduskuntaan.
Työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina kiihtyen laskenut.
Miksi meillä on huutava työreformin tarve?
Ensiksi Suomen julkinen talous pitää tervehdyttää ja velkaantuminen taittaa. Se vaatii korkeampaa työllisyysastetta, mikä ei onnistu ilman työmarkkinauudistuksia. Urakka on suuri, eikä pidä luulla, että se toteutuu vuodessa tai parissa.
Toiseksi työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina kiihtyen laskenut. Se on huolestuttavaa, sillä ilman työnantajia ei ole työpaikkoja. Erityisen ahtaalla ovat pienet työnantajayrittäjät, jotka yhä useammin ostavat palveluilta toisilta yrittäjiltä eivätkä palkkaa työntekijöitä.
Työnantajayrittäjyyttä korvaa verkostoyrittäjyys, jossa jaetaan yrittäjä- ja työllistämisriskiä yrittäjien kesken. Se on järkevä malli. Tarvitsemme kuitenkin olosuhteet, joissa voi myös ilman kohtuutonta riskiä toimia työnantajana.
Kolmanneksi kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut viime vuodet. Kasvuhakuinen yritys investoi ja työllistää. Työmarkkinoille tarvitaan pelisäännöt, jotka tukevat kasvua ja investointeja.
Neljänneksi meillä on yli 300000 25–59-vuotiasta työvoiman ulkopuolella. He eivät ole työllisiä eivätkä työttömiä.
Jotta selviämme heikkenevästä huoltosuhteesta, tarvitsemme enemmän väkeä työelämään rakentamaan yhteiskuntaa. Tämä tärkeää paitsi kansantaloudelle myös jokaiselle, jolle työ tuo osallisuuden kokemuksia.
Jos työreformi taas kuopataan, Suomen kilpailukyky ja julkinen talous heikkenevät.
Kyse on myös turvallisuudesta, sillä terve talous on paitsi parasta sosiaalipolitiikkaa myös turvallisuustekijä.