Lukijalta: Jättipäiväkotien fyysinen oppimisympäristö on vain osa totuutta
Viime aikoina on keskusteltu jättipäiväkotien rakentamisesta varsin kriittisinkin äänenpainoin. Asiaan otti kantaa myös varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala (HS 26.1.). Hän toteaa kirjoituksessaan, että jättimäiset päiväkodit heikentävät ratkaisevasti pienten lasten kasvuolosuhteita.
Tästä tiedosta seuraa uusi ongelma. Miksi tutkimusperusteista tutkittua tietoa ei tilojen suunnittelussa hyödynnetä?
Mielestäni kaikkien päätösten tulee perustua tutkimusperusteiseen tietoon lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta. Liittyypä asia sitten tilasuunnitteluun, päiväkotien pihojen kokoon ja käytettäviin materiaaleihin tai uusiin pedagogisiin ratkaisuihin.
Väitän, että tällä hetkellä tutkittua tietoa ei riittävästi käytetä tehtäessä muutoksia ja uudistuksia kasvatus- ja opetusalalle.
Fyysisten oppimisympäristöjen tulee olla lapsen keskittymisen, tarkkaavuuden suuntaamisen ja ylläpitämisen mahdollistavia. Tilojen tulee tukea lapsen työskentelytaitojen kehittymistä.
Pienet lapset tarvitsevat turvapaikan ja/tai kotipesän, johon kuuluu oma ryhmä- tai luokkatila, oma paikka aamupiirissä ja ruokailussa tai oma tuoli ja pulpetti koulussa.
Ammattitaitoinen henkilökunta suunnittelee ja rytmittää tilojen käyttöä eli aikatauluttaa tilojen vuorokäyttöä ja tekee parhaansa, ettei lasten toiminta kärsisi liiaksi. Arki on siis aikatauluttamista, aloittamista ja lopettamista, toiminnasta toiseen siirtymistä.
Tämä edellyttää toimiakseen lasten vahvoja itsesäätelytaitoja ja kykyä itseohjautuvuuteen. Meillä on paljon lapsia, joiden kyky keskittyä ja ponnistella asioiden loppuunsaattamiseksi tai kyky hallita aistien kautta tulevia impulsseja on heikentynyt.
Fyysisen ympäristön tulee tukea kaikenlaisia oppijoita. Nykyisen trendin mukaiset avoimet tilat lisäävät kuitenkin lasten aistikuormitusta ja sitä kautta levottomuutta.
On jo tiedossa, että aikuisten työpaikoilla avokonttoreista esitetään kriittistä mielipiteitä. Miksi siis rakennamme niitä edelleen lapsille? Kuka rohkenee vastata?
Oppimisympäristöistä puhuttaessa harvoin puhutaan sanan koko merkityksestä. Oppimisympäristöstä puhuttaessa keskusteluissa unohtuu usein sanan merkitys psyykkisenä ja sosiaalisena ympäristönä.
Opettaja ja muu henkilökunta rakentaa myös oman toimintansa kautta lapsen psyykkistä ja sosiaalista oppimisympäristöä. Lapset tarvitsevat rauhaa, rajoituksia, ohjausta, turvallisuutta, selkeän toimintastruktuurin ja sensitiivisen ohjaavan aikuisen.
Liika itseohjautuvuuden vaade on väärin lasten kasvurauhaa kohden. Keskittymällä niin varhaiskasvatuksessa kuin esi- ja perusopetuksessa perusasioihin; työskentelytaitoihin ja tunnetaitojen tukemiseen pedagogisin keinoin autamme lapsia kasvamaan tasapainoisiksi ja hyvinvoiviksi aikuisiksi.
Lasten kyky ponnistella sitkeämmin ja pitkäkestoisemmin tehtävien loppuun asti tekemiseen ja sitä kautta oppimaan kasvaa. Ei kiirehditä, annetaan rauhaa lapsille kasvaa ja kehittyä.
Sari Kumin (vk:n erityisopettaja)
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/