Kaivoslakiesityksen tulee sisältää kattava jälkikunnostus- ja rahoitussuunnitelma
Suomi on halutumpi kansainvälisen kaivostoiminnan kohde kuin mitä malmivarantomme edellyttäisivät. Tämä johtuu maan vakaasta yhteiskuntajärjestelmästä ja viranomaistoiminnan ennakoitavuudesta, ei niinkään löyhästä lainsäädännöstä.
On kuitenkin syytä huomioida, että esimerkiksi Sotkamon Talvivaaran vakavat allasvuodot eivät johtaneet oikeudessa minkäänlaisiin korvauksiin.
Metallimalmien tarve maapallolla kasvaa, ja hinnat nousevat jyrkästi. Kotimaista kaivostuotantoa lisätään samalla kun ympäristöhaittoja minimoidaan. Näin ongelmien ulkoistaminen vähemmän kehittyneisiin maihin vähenee. Kuitenkin, perinteiset siirtomaa-ajan käytännöt maailmalla näyttävät jatkuvan.
Kaikesta tästä johtuen maan hallitus on tehnyt eduskunnalle 179-sivuisen esityksen laiksi kaivoslain muuttamisesta. Tavoitteena on toteuttaa lainmuutos eduskunnassa tulevan syksyn aikana.
Luonnos sisältää lähes kattavan joukon tärkeitä parannuksia niin ympäristön suojaamisen, alueiden kunnostamisen, taakanjaon, omistuskysymysten, kuntien näkemysten kuin talouskysymysten kannalta.
Kaivostoiminta on toimiala, joka kohdentuu voimakkaasti Pohjois- ja Itä-Suomeen. Siksi erityisesti saamelaisten ja paliskuntien oikeudet tulee turvata, mihin viitataan luonnoksessa useissa kohdin.
Vaativa säädösverkosto kaivoslain ympärille muodostuu kolmestatoista muusta laista, joiden sisältö tulee ottaa huomioon, ja joista osaan pitää tehdä samanaikaisia muutoksia. Vakuus- ja varaussääntelyt ovat läheisesti kytköksissä Valtiovarainministeriöön.
Kaivosviranomaisena toimii Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, ja kaivoslain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat Työ- ja elinkeinoministeriölle. Ympäristöministeriöllä on ollut keskeinen tehtävä valmistelutyössä.
Lakiluonnoksessa on kaksi merkittävää puutetta. Kaivosluvan edellytykseksi ei olla säätämässä toiminnan päättymisen jälkeisen todellisen kunnostussuunnitelman laatimista ja hyväksyttämistä, eikä siihen tarvittavan rahoituksen varmistamista.
Luonnoksessa edellytetään käytännössä vain alueen vaarattomaksi tekemistä ja vakuuden asettamista kaivoksen vastuullista sulkemista varten mahdollisen maksukyvyttömyyden varalta. Tämäkin velvoite sivutetaan ilman tarkempaa analyysiä eri vaiheiden toimenpiteistä.
Entisen malmion ja sen jätealtaiden vaarattomaksi tekeminen ei riitä. Luonnoksesta poiketen tulee laatia kattava jatkosuunnitelma maanomistajan, kunnan ja viranomaisten yhteistyönä.
Suomi voi näyttää kansainvälistä esimerkkiä alueen ottamisesta aktiiviseen yhdyskuntakäyttöön tehdasalueeksi, asuinalueeksi tai vaikkapa urheilutarkoituksiin. Myös pintamaisemointi metsitystarkoituksiin olisi mahdollista.
Lakiluonnoksessa korostetaankin tavoitetta edesauttaa uuden yritystoiminnan perustamista suljetulle kaivosalueelle. Tämä onnistuu vain etukäteissuunnittelun ja toteutukseen tarvittavien varojen rahastoinnin kautta.
Mainittu työ vaatii melkoisen joukon yhdyskuntasuunnittelijoita, kaavoittajia, maisema-arkkitehtejä ja insinöörejä. Ja tietenkin poliittisia toimijoita. Suomi toimikoon edelläkävijänä ja vientituotteen suunnittelijana. Kohteita on maailmalla loputtomasti. Mutta, ei tähän ole varaa eikä poliittista tahtoa, sanotaan!
Yleisesti kaivosten taloudellisen tuloksen on arvioitu olevan aivan toista kertaluokkaa kuin työntekijöiden palkkakulut, yhteisöverot, tai suunnitellut varautumisvelvoitteet.
Tämä on luettavissa johtavien kaivosyhtiöiden taseista ja osingonmaksukyvystä. Jos eduskunta päättäisi suljetun kaivosalueen uusiokäyttötavoitteesta, pitäisi samalla päättää rahoituksesta, ilmeisesti valtiovarainministeriön toimesta.
Yksi käyttökelpoinen mahdollisuus rahoitukselle on kaivosyhtiön varautuminen ”ennallistamiseen” rahastoimalla Suomeen vuosittain liikevaihtoon sidottua, riittävää pääomaa. Tämä edellyttänee kaivosyhtiön osingonjaon pienentämistä ja uusinvestointien tarkkaa harkintaa.
Suomen vetovoima ja metallimalmien hinnan jyrkkä nousu antavat mahdollisuuden toteuttaa tämä ennekuulumaton, maapalloa säästävä suunnitelma. Tämä myös vähentää vaarallisten ja tarpeettomien kaivosten avaamisen mahdollisuutta.
Syksyllä 2021 aloitettiin kaivosten jätevakuuksien laajentamista koskeva selvitys osana valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaa. Tulokset saadaan syksyllä 2022, jolloin voidaan valmistella tarvittavia muutoksia lainsäädäntöön.
Yksityiskohtana lakiluonnoksessa on vielä syytä huomioida valtion perimä varausmaksu, yksi (1) euro hehtaarilta, vaikka vakuuden suuruutta voidaan kyllä tarvittaessa tarkistaa. Oletettavasti kysymyksessä on painovirhe ja kohdassa tulisi lukea 100 €/ha?
Etenkin viranomaispalautteessa on tullut esille näkemys vakuuksien yleisestä riittämättömyydestä.
Heikki Kallio, emeritusprofessori, Turun yliopisto
Pekka Niemelä, emeritusprofessori, Turun yliopisto
Sakari Alhopuro, lääkintöneuvos