Panostaminen tieteeseen ja tutkimukseen kannattaa
Vuonna 2000 EU:n Lissabonin kokous asetti unionin strategiseksi tavoitteeksi nousta vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukyisimmäksi ja dynaamisimmaksi talousalueeksi.
Lissabonin strategia korosti erityisesti koulutuksen, myös aikuiskoulutuksen merkitystä. Elinikäisen oppimisen merkitystä korostettiin.
Samalla perustettiin Euroopan tutkimusalue, ERA, jolla pyrittiin luomaan sisämarkkinat myös tutkimukselle ja teknologialle.
Muutamia vuosia Lissabonista, vuonna 2002, Barcelonan huippukokous nosti panostamisen tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin keskeisimpään rooliin EU:n kunnianhimoisen nousun varmistamiseksi. Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuus piti nostaa unionissa kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta niin ikään vuoteen 2010 mennessä.
Tänään tiedämme, että kummastakaan noista tavoitteista ei tullut likimainkaan totta.
Tutkimus- ja kehittämisrahoituspanostuksemme ovat tänään unionissa keskimäärin hieman yli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, ja globaali osuutemme on laskussa.
Olemme jääneet entisestään jälkeen suurimmista kilpailijoistamme USA:sta (2,8 %), Japanista (3,3 %) ja Etelä-Koreasta (4,5 %) kasvussa, kilpailukyvyssä ja dynaamisuudessa. Myös Kiina on ajanut nopeasti rinnalle. Se on miltei viisinkertaistanut osuutensa maailman tutkimus- ja kehittämisinvestoinneista vuodesta 2000 lähtien.
Samaa todistavat myös tilastot tieteellisistä julkaisuista ja ennen muuta kansantalouksien ja niiden tuottavuuden kohenemisesta kertovat mittarit.
Määrällisesti mitattuna EU:n osuus tieteellisistä julkaisuista on laskenut, samalla kun erityisesti Kiina on kasvattanut osuuttaan. Tuottavuuden kasvu EU:ssa on hidastunut, ja on järjestään hitaampaa kuin Yhdysvalloissa ja Japanissa.
Euroopan innovaatiojärjestelmä ei toimi Euroopassa niin kuin pitäisi. Tutkimustulos ei muutu innovaatioiksi, jotka tuoteistuisivat ja kaupallistuisivat niin tehokkaasti kuin pitäisi.
Luulen, että innovaatioketjun hitaus heijastuu erityisesti elinkeinoelämään kiinnostuksen tulla tiedeyhteisön kumppaniksi. Se on ollut laskusuunnassa useissa EU-maissa. Niin myös Suomessa.
EU on herännyt huomaamaan tapahtuneen. Nyt halutaan kehittää EU:n strategista autonomiaa. Tutkimus-, kehittäminen ja innovaatiot (TKI) ovat siinä keskeisiä. Näitä resursseja lisätään seuraavan seitsemän vuoden aikana. Horisontti-ohjelma kohdentaa lähes sata miljardia euroa TKI-toimintaan. Vaikka koko Euroopan kuva ei muutu, on tietynlaisesta suunnanmuutoksesta kuitenkin EU:ssa kysymys.
Läpi koko 2010-luvun Suomen omat TKI-panostukset kasvoivat ja olivat koko maailman kolmen kärjessä noin 3,5 prosenttia/bruttokansantuote lukemilla. Sen jälkeen sekä julkiset TKI-panostukset että yksityiset ovat romahtaneet alle 3 prosentin, rahassa satoja miljoonia euroja sekä julkista että yksityistä rahaa.
Kun rahaa nyt näyttää olevan valtavasti jaossa, toivoisi, että valtio ottaisi uuden asennon ja nostaisi ihan oikein osaltaan TKI-panostukset lähelle neljää prosenttia. Siihen toki tarvitaan myös yksityistä sektoria. Nokian kolauksen vuoksi tehtävä ei ole helppo, mutta mahdollinen.
Tavoite tarkoittaa ainakin vuotuista 150 miljoonan euron lisäystä julkisella ja 300 miljoonan euron lisäsatsausta yksityisellä sektorilla kymmenen vuoden ajan.
Me mepit olemme käyneet ilmastopaketin kimppuun. Tarpeita ja näkemyksiä on moneen lähtöön. Vähintään 55 prosentin vähennykseen yltäminen päästöissä on kova tavoite.
Taakse jääneen 30 vuoden aikana onnistuimme vähentämään 23 prosenttiyksiköllä. Nyt yhdeksässä vuodessa pitäisi kohennusta tulla 32 prosenttiyksikköä. Vauhdin pitäisi moninkertaistua.
Olen itse teollisuus- energia- ja tutkimusvaliokunta ITRE:n pääneuvottelija suurimmasta kokonaisuudesta eli päästökaupasta.
Nostan tässä esille vain yhden, meriliikenteen. Myös se esitetään päästökaupan (ETS) piirin.
Hyvä niin, mutta komission malli on huono, koska se ei tunnista ja tunnusta sitä, että muutaman maan, aivan erityisesti Suomen, laivat seilaavat merkittävältä osaltaan jäävahvisteisena. Ne siis kuluttavat enemmän polttoainetta ja tuottavat enemmän päästöjä.
Lähes 90 prosenttia Suomen viennistä ja tuonnista kulkee meriteitse, muualla EU:ssa selvästi vähemmän. Komission esitys on kohtuuton ja aiheuttaa meille useamman sata miljoonaa euroa enemmän viennin kuluja verrattuna siihen, että toimisimme jäättömällä alueella.
Ihmetykseni aihe on, etteivät Suomen hallitus ja erityisesti liikenne- ja viestintäministeriö ole kyenneet määrittelemään, millä metodilla tuo kompensaatio pitäisi Suomella hoitaa. Osin ilmaisin päästöoikeuksin, vaiko jotenkin muuten?
Kun asian käsittely etenee EU:ssa riittävän pitkälle, on esitykseen vaikea saada enää muutoksia aikaan.
On siis aika toimia nyt!