Alue-erot totta meilläkin

EU:n tilastojen mukaan Itä-Suomen keskimääräinen aluekansantuote oli noin 88 prosenttia unionin keskiarvosta vuosina 2007-2013.

Pääkaupunkiseudun ja muun Uudenmaan vastaava luku oli 134 prosenttia. Ero näiden alueiden välillä on noin 50 prosenttia. Tuo ero ei ole EU:n suurimpia, vaikkakin keulapäässä.

Pahimmissa tapauksissa erot maan keskuskaupunkien ja niiden ympärillä olevien alueiden välillä voivat olla moninkertaiset.

Eräät EU-maat ovat käyttäneet maahan tulevat EU:n aluerahat suurimpien keskustensa tarpeisiin. Ja näitä aluerahoja eräät itäisen EU-maat saavat todella paljon. Enimmillään yli kymmenkertaisesti/asukas Suomen keskiarvoon verrattuna.

Meneillään olevassa unionin rakennepolitiikan ja ohjelmakauden uudistuksessa tähän pitää puuttua.

Suomessakin on aihetta huoleen.

Vuosista 2007-2013 vuosiin 2015-2017 erot aluekansantuotteella mitaten ovat kasvaneet erityisesti pääkaupunkiseudun ja Itä- Suomen välillä. Lapilla menee Itä-Suomea paremmin.

Suomen saama EU:n aluerahoitus on silkkaa näpertelyä verrattuna siihen, kuinka paljon muut julkisetkin toimet, eikä vain markkinavoimat, keskittävät tänään.

Kun puheenjohtaja Katri Kulmunin vahvan tasapainoisen aluekehityksen paasausta on kauhisteltu, viestini on: jatka samalla linjalla!

Suomen luonnonvarat ovat maan eri osissa, koko Suomessa. Niiden jalostaminen tapahtuu suureksi osaksi suurimpien keskusten ulkopuolisissa maakunnissa. Uuden ajan alueellisen kehittämisen on oltava modernia, entistä enemmän osaamisperusteiseen yrittäjyyteen nojaavaa.

Tämä ei kuitenkaan riitä.

Alueellisessa kehittämisessä tulee omaksua ns. holistinen lähestysmistapa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikille hallinnonaloille on osoitettava niiden oman päätehtävän ohessa myös tasapainoisen alueellisen kehittämisen tehtävä.

Muun muassa korkeinta opetusta koskevassa lainsäädännössä tällainen on ollut jo pitkään.

Myös maakuntien sisällä tasapainoajattelulla tulee olla sijansa.

Esimerkiksi Oulussa ja Jyväskylässä on kaikkien koulutusasteiden opetusta ja kosolti tieteellistä tutkimusta. Niin kuin pitääkin olla. On myös kaikki mahdolliset valtion aluehallinnon virastot, julkiset palvelut, keskussairaalat yms.

Kun näin on, muiden alueellisen kehittämisen voimavarojen on jatkossa entistä vahvemmin ohjauduttava keskusten ympärillä oleviin maakuntiin.

Ei kantamalla vettä kaivoon – se kun ei siellä pysy –, vaan tarttumalla tukevasti kiinni elinkeinojen kehittämiseen kunkin paikkakunnan omien suhteellisten vahvuuksien mukaan.

Asiaa auttaa infran kohentaminen tukemaan tietoisesti keskusten ulkopuolisia alueita, laadukkaan perus- ja ammatillisen koulutuksen varmistaminen mahdollisimman lähellä ihmisiä tai vaikkapa kulttuuri-, liikunta- ja viihtyvyyspalvelujen tukeminen.

Rinteen hallituksen ohjelmaan on kirjattu monia hyviä asioita.

Toimeksi vaan!