Vieraskynä: Puolueet, ideologiat ja moraalinen kompassi – mistä motivaatiota politiikkaan?
Kun ensimmäistä kertaa keväällä 2003 olin eduskuntavaaliehdokas Helsingissä, oli tutustuttava keskustalaiseen ajatteluun.
Luin asiaankuuluvat ohjelmat ja paperit. Niistä ei selvinnyt, mikä kitti liimaa kansanliikkeen väkeä yhteen. Sitten tapasin kokeneita kansanedustajia ja sain kehotuksen ”tutustu puolueen historiaan”. Tuleva valtuustokollega ohjeisti puolustamaan vaalikentillä ”ihmistä ja ihmisyyttä”.
Opin, että kirjoitettujen ohjelmien ja huonetaulujen ohella puolueessa on roppakaupalla näkymätöntä ja hiljaista tietoa. On kittiä tai liimaa, joka motivoi ihmiset toimimaan yhteisen päämäärän hyväksi.
Kyseessä on aatteeseen liittyvä syväviesti, ideologinen ymmärrys siitä, mikä antaa potkua politiikkaan, sivelee puoluetyötä ja vahvistaa samastumisen tunnetta.
Tutkijat puhuvat ”moraalisesta kompassista” eli poliittista toimintaa ohjaavista näkymättömistä taustaolettamuksista.
Kompassi säätelee politiikan hiljaista viestiä ja sen varassa hankitaan luottamus äänestäjiltä. Siitä riippumatta, mikä on käsiteltävä asia, tarvitaan kompassia asioiden uskottavaan edistämiseen. Sen on oltava puolueen kannattajien arvojen mukainen.
Kompassi säätelee politiikan tavoitteita ja motivaatiota, luo henkeä, uskoa ja päämäärätietoisuutta. Haastavassa tilanteessa ollaan, jos politiikassa konkretia alkaa ohjata kompassia. Asetelman pitäisi olla päinvastoin. On vaarana, että aletaan puhua politiikan tavoitteista itseisarvona ja unohdetaan ”moraali” eli aatepohja. Viime kädessä ne ovat motivaatio politiikan tekemiseen.
Puoluepolitiikan ydin nousee arvoista ja vakaumuksesta. Ne antavat tavoitteille ja identiteettipolitiikalle kehikon.
Vasemmistossa tämä osataan. Vannotaan oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon nimiin: Liberté, Égalité, Fraternité sytyttää joukkoja edelleen.
Vihreiden kotisivuilla todetaan, että ”taistelemme tasa-arvoisen, turvallisen ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta.” Porvarillisissa puolueissa luotetaan yksilön voimaan, järkiperäisyyteen ja säästäväisyyteen sekä vapauteen ja yleisesti isänmaallisuuteen.
On löydettävä se aatteen liima, joka yhdistää keskustalaisesti ajattelevia maakunnissa ja kaupungeissa. Kitin tulisi liimata yhteen liberaaleja ja konservatiiveja, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia.
Entä keskustaliikkeessä? Vallitseeko puolueessa kattava ymmärrys siitä, mikä on moraalinen kompassimme? Mikä on yhteinen aatteellinen hyvepohja tai arvotihentymä, jonka voimalla puolueväki lähtee liikkeelle ja taistoon?
Nyt näyttää siltä, että politiikan tavoitteet muokkaavat kompassia. Kyllä, asiat ovat tärkeitä. Mutta toimivatko aluepolitiikka, hyvinvointipalvelujen säilyttäminen, kohtuuhintainen asuminen tai ylisukupolvisen luontosuhteen vaaliminen moraalisena kompassina?
Sanon suoraan: eivät toimi! Puolueohjelmien tavoitteet eivät riitä, jos puuttuu ymmärrys oman politiikan sisäisestä motivaatiosta ja kipinästä.
Naapuripuolueen vastustaminen tai hallituksen kampittaminen ei riitä kompassiksi. On löydettävä se aatteen liima, joka yhdistää keskustalaisesti ajattelevia maakunnissa ja kaupungeissa. Kitin tulisi liimata yhteen liberaaleja ja konservatiiveja, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia.
Puoluetoimintaan tarvitaan juuri nyt ravitsevaa tunnevoimaa, intohimoa ja paloa eli aatteen vetovoimaa, jonka vimmalla uskaltaa marssia läpi kiven ja kannon.
Juuri nyt, tässä kohelluksen ajassa, on uskallettava luottaa ja uskoa omaan aatteeseen, olla se ”ainoa aikuinen” puoluekentällä.
Juurille palaaminen ja aatepohjan päivittäminen auttaa: keskustalaisella kansanliikkeellä on todella mistä ammentaa moraaliseen kompassiinsa!
Suomenmaa julkaisee viikottain politiikan ja median asiantuntijoiden Vieraskynä-kirjoituksia. Kirjoituksissa analysoidaan puoluepolitiikan asetelmia ja suomalaista yhteiskuntaa muovaavia trendejä. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.