Vaalit voi voittaa innostamalla tai pelottelemalla
Ensi vuoden eduskuntavaaleihin alkaa olla aikaa kohta tasan vuosi. Ehdokasasettelu etenee eri puolueissa ja myös puolueiden sisällä joskus eri tahtiin. Meillä osa piireistä on jo nimennyt ehdokkaita ja käynyt jäsenvaaleja, osa piireistä on asettanut aikarajan syksylle.
Keskustalaiseen järjestödemokratiaan kuuluu se, että kukin piiri tekee ratkaisut omista lähtökohdistaan.
Tärkeää tietysti on, että parhaat mahdolliset voimat saadaan joka vaalipiirissä listalle. Taktikointiin, että kuka hajottaa kenenkin ääniä, meillä ei ole varaa.
Eniten ääniä yhteiseen pottiin keräävät henkilöt on löydettävä listalle. Kaikki keskustan listalle annetut äänet ovat yhteisiä ääniä, keskustalaisen kansanliikkeen hyväksi.
Toisin kuin monessa muussa maailman maassa, meillä on vaalijärjestelmä, jossa äänet eivät mene yleensä hukkaan, vaikka juuri oma ehdokas ei sillä kertaa tule valituksi. Tämä on ehdokasasettelussa ja ehdokkuutta pohtivien hyvä muistaa.
Olen seurannut Brysselistä käsin viime päivien ja viikkojen poliittista keskustelua – ja myös sen puutetta.
Vaalit voi voittaa innostamalla tai pelottelemalla. Väistämättä tulee mieleen, että teemmekö me kumpaakaan? Monet kansanedustajamme ja upea kenttäväkemme tekevät todella parhaansa, laativat kannanottoja, ovat aktiivisia somessa, pystyttävät telttoja. Gallupit ovat kuitenkin edelleen alavireiset.
Meidän on otettava vakavasti se haaste, että keskustan täytyy olla uskottava vaihtoehto, joka tarjoaa selkeän ideologisen linjan ja aidon vaihtoehdon – niin nykyisen hallituksen politiikalle kuin vasemmisto-oppositiolle.
Meillä tulee olla käsitys hyvästä elämästä ja hyvästä yhteiskunnasta, ja meidän on innostettava mahdollisimman moni suomalainen näiden tavoitteiden taakse.
Pelottelu ei tietenkään tarkoita tässä yhteydessä, että vain synkistellään. Tiedossa on, että ajat ovat vakavat, mutta sitä on nyt hoettu kolme vuotta ja leikattu sieltä ja täältä. Kasvua ei näy syntyvän. Meidän ei pidä lähteä tähän retoriikkaan mukaan.
Varmasti vaikeitakin päätöksiä joudutaan tekemään, on tehty ennenkin, mutta niissäkin täytyy punnita vaikutukset tavallisten ihmisten arkeen, etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
Ideologinen keskittäminen ilman edes aitoja säästölaskelmia on toki monesti keskushallinnon mieleen, mutta keskustalaista politiikkaa se ei ole.
Suomalaiseen vaalikampanjointiin ei perinteisesti kuulu – ainakaan ykkösasiana – toisilla ehdokkailla tai puolueilla pelotteleminen. Silti sekin on hyvä pystyä selkeästi ilmaisemaan, että mitkä ovat toisten puolueiden yhteiskuntapolitiikan erot verrattuna omaamme.
Onko kokoomuksen, perussuomalaisten, SDP:n tai vihervasemmiston johtama Suomi parempi kuin keskustalainen Suomi?
Vanha vitsi on, että puolueet sanovat vaalitappion jälkeen syyksi sen, että viesti ei mennyt perille. Mitä jos viesti menikin perille? Mutta viesti oli väärä, vieroksutti entiset kannattajat eikä tuonut uusiakaan tilalle.
Meillä on vuosi aikaa. Pidetään huoli, että meillä on vaalien parhaat ehdokaslistat, ja sellaiset aatteemme ydinperustasta nousevat kärjet vaaleihin, jotka ymmärretään selkeästi ja jotka herättävät luottamusta kaikkialla Suomessa.