Tutkimus: Tällainen liikuntarytmi vähentää raskauskomplikaatioiden riskiä
Tuoreen tutkimuksen mukaan ”kevyen liikunnan”, kuten hitaan kävelyn tai puutarhanhoidon harrastaminen raskausaikana yli viisi tuntia päivässä saattaa pienentää raskauskomplikaatioiden kuten raskausmyrkytyksen riskiä. Tutkimuksesta uutisoi The Times.
Tutkimuksen mukaan korkeaan verenpaineeseen liittyvien raskausajan häiriöiden riski kasvaa, jos kevyttä liikuntaa on alle viisi tuntia päivässä. Tutkimukseen osallistuneilla raskaana olevilla naisilla oli myös korkeampi komplikaatioiden riski silloin, kun he olivat aloillaan yli kymmenen tuntia päivässä.
Korkeaan verenpaineeseen liittyvät häiriöt vaikuttavat noin 8–10 prosenttiin kaikista raskauksista. Raskaudenaikainen korkea verenpaine voi kehittyä yli 20. raskausviikon jälkeen naisille, joilla on aiemmin ollut normaali verenpaine.
Raskausmyrkytys voi kehittyä missä tahansa raskauden vaiheessa, mutta on yleisin 20. viikon jälkeen. Se voi edetä vakavaksi ja hengenvaaralliseksi komplikaatioksi.
Iowan yliopiston tutkijat analysoivat 470 naisen aktiivisuusrannekkeiden keräämiä tietoja British Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistua tutkimusta varten. Tutkimukseen osallistuneista naisista 18 prosentille kehittyi korkeaan verenpaineeseen liittyvä häiriö.
Pienin riski liittyi kuuden tunnin päivittäiseen toimettomuuteen, johon yhdistyi keskimäärin kahdeksan tuntia kevyttä liikuntaa, seitsemän minuuttia kohtalaista tai raskasta liikuntaa ja kymmenen tuntia unta.
Niillä naisilla, jotka liikkuivat päivittäin alle viisi tuntia ja viettivät yli kymmenen tuntia aloillaan, riski sairastua korkeaan verenpaineeseen kasvoi ”eksponentiaalisesti”.