Britannian paikallisvaalien tunnelmista
Britanniassa äänestettiin muutama päivä sitten paikallisvaaleissa, jotka ovat meillä jääneet pitkälti sotauutisoinnin jalkoihin.
Uutisanalyyseissä on korostunut konservatiivien tappio, jota voi pitää kansan näpäytyksenä pääministeripuolueelle.
Työväenpuolue on koettanut julistautua vaalin voittajaksi korostamalla, kuinka se on saanut enemmistön eräissä konservatiivien pitkäaikaisesti hallitsemissa valtuustoissa.
Vaalitulosta tarkasteltaessa ei kannata kuitenkaan katsoa kokonaisäänimääriä, sillä vaalit järjestettiin vain osassa maata. Nimenomaan monilla konservatiivien ydinalueilla vaaleja ei järjestetty.
Itse tunnen kyllä sympatiaa brittikonservatiiveja, Britanniaa monen vaikean karikon läpi historian myrskyissä luotsannutta puoluetta kohtaan, vaikka sen jyrkintä talousoikeistolaisuutta vierastan.
Toivon joka tapauksessa brexitin, koronan ja nyt Ukrainan-sodan myötä vuodesta toiseen kovissa paineissa olleelle pääministerille voimia ja hänen työlleen menestystä.
Konservatiivien tappio on kyllä todellinen, mutta silti verrattain pieni, samoin kuin Työväenpuolueen voitto.
Kuitenkin keskustalaisesta näkökulmasta mielenkiintoisempi asia on se, että molemmat suuret puolueet hävisivät ja niiden väliin sen sijaan syntyi tilaa.
Sitoutumattomat ja vihreät lisäsivät jonkun verran suosiotaan, mutta vaalien selkeä voittaja oli Liberaalidemokraattinen puolue, jonka taival Britannian politiikassa on viime vuosina ollut melkoista rämpimistä.
Puolue, joka sai pitkään noin 20 % kannatusta ja oli maan kolmanneksi suurin puolue romahti marginaaliin. Sen sanomalle ei ollut tilausta eikä puolueen olemassaolo voi perustua vain perinteisiin.
Puolueen pitkäaikaisen, sinällään taitavan ja karismaattisen johtajan sortuminen alkoholismiin koko kansan silmien edessä teki sekin osansa.
Nyt Liberaalidemokraattinen puolue on kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin saavuttanut Britanniassa huomattavan vaalivoiton.
Britannian vaalijärjestelmä suosii voimakkaasti suurimpia puolueita, joten saavutusta voi pitää merkittävänä.
Jos tämä aate jotain ismiä on, niin se on humanismia. Eikä pohjoismaisen talonpoikaisyhteisön arvomaailmasta noussutta aatetta voi helposti mihinkään ulkomaiseen kaavaan niputtaakaan.
En pidä siitä, jos keskustalaisuus yritetään typistää liberalismiksi. Puolueen kannatuskehityksestä voisi hieman kärjistäen sanoa, että mitä liberaalimpi meno, sitä kovempi kato.
Jos tämä aate jotain ismiä on, niin se on humanismia. Eikä pohjoismaisen talonpoikaisyhteisön arvomaailmasta noussutta aatetta voi helposti mihinkään ulkomaiseen kaavaan niputtaakaan.
Tästä huolimatta tunnistan sen, että meillä voi olla yhteisiä piirteitä ja haasteita niiden puolueiden kanssa, jotka omissa maissaan joutuvat toimimaan sosialistisen tai ainakin vasemmistolaisen puolueen ja kovan oikeiston välissä.
Monessa maassa nämä puolueet ovat erilaisia liberaalipuolueita. Erottuminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen on hankalaa kahden suuren blokin välissä.
Inhimillisyys ja ihmisläheisyys on silloin valttia.
Britannian Liberaalidemokraattisen puolueen pärjäämiseen kahden suuren puristuksessa on vaikuttanut niiden paikallisesti tekemä työ.
Siinä missä vasemmisto ja oikeisto on monen silmissä edustanut Lontoosta johdettua, suuriin linjoihin ja iskulauseisiin keskittyvää politiikkaa, ovat Liberaalidemokraatit usein koettaneet löytää tavallisen ihmisen elinpiiriä käsitteleviä vaaliteemoja ja toimintatapoja.
Jalkautuminen kansan pariin, vakava ja pitkäjänteinen toimiminen paikallisten kysymysten parissa on tuonut monelle liberaalidemokraattipoliitikolle oman vaalipiirin luottamuksen ja saanut äänestämään heitä myös parlamenttiin.
Vaikka kaikki äänestäjät eivät olisikaan niin innostuneita puolueesta, niin luottamus lähiyhteisön hyväksi toimineisiin paikallispoliitikkoihin on saanut äänestämään heitä myös valtakunnallisissa vaaleissa.
Samaan aikaan aluevaalien kanssa järjestettiin Isoon-Britanniaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa paikallishallinnon vaalit.
Tasavaltalaismielisen Sinn Féin -puolueen tulemista ykköspaikalle on uutisoitu kovasti, mutta oikeastaan puolueen paikkamäärä pysyi ennallaan.
Unionistipuolueiden keskinäinen kilpailu johti vain tällä kertaa siihen, ettei mikään niistä kyennyt nousemaan ykkössijalle.
Mielenkiintoisempi asia vaalituloksessa on se, että kahden perinteisen voimaryhmittymän välissä toimiva Allianssi-puolue nosti paikkamääräänsä kahdeksasta seitsemääntoista. (Yhteensä paikkoja on 90.)
EU-parlamentissa Allianssi-puolue kuului samaan ryhmään kuin Suomen Keskusta.
Myös keskustassa jalkautuminen ja ihmisten tavoittaminen, luottamuksen voittaminen paikallisissa kysymyksissä voi olla avaintekijä puolueen kannatuksen palauttamisessa.
Aluevaaleissa tulos ei ollut niin huono kuin jotkut odottivat, koska meihin kuitenkin luotettiin paikallisten asioiden hoitajana.
Ennen tulevia eduskuntavaaleja edessä on keskustan puoluekokous Lappeenrannassa. Ilmassa on ollut vähän sellaista tunnelmaa, että puoluekokous jäisi hengettömäksi.
Meillä keskustassa reippaat puoluekokousten henkilövaalit usein sähköistävät ilmapiiriä, aktivoivat kenttää ja innostavat meitä myös tuleviin koitoksiin. Jos johtopaikat eivät kiinnosta, niin kansanliikkeen tila on heikko.
Vaalikeskusteluissa voidaan keskustella myös puolueen linjasta ja toimintatavoista.
Toivon, että tulevina viikkoina Lappeenrannan puoluekokouksen henkilövaaleihin ilmoittautuu runsaasti uusia ehdokkaita ja puoluekokouksessa päästään käymään aitoja kilpailuja. sillä olisi epäilemättä piristävä vaikutus laajemminkin toimintaamme.