Kannatus nousee, kun luottamus syntyy
Pari viikkoa sitten minut pyydettiin puhumaan Rovaniemen Keskustan 100-vuotisjuhlaan.
Kun kirjoitin aikanaan Keskustan Lapin piirin historiikin, niin koetin ulkomuistista puhua niitä asioita, jotka tuon kirjoitustyön ajalta olivat jääneet mieleen Maalaisliiton syntyajoilta Lapista. Erityisesti ne syyt, jotka johtivat Rovaniemellä ja muutenkin Lapissa Maalaisliiton nousuun ja puolueosastojen perustamiseen.
Keskustan ja maaseudun arkistossa säilytettävistä puolueveteraanien haastatteluista käy ilmi, että keskeinen syy Rovaniemellä – kuten pitkin Suomea – puolueen kannatuksen vakiintumiseen oli vuoden 1919 valtiomuototaistelu.
Vanhat rovaniemeläiset isännät kertoivat, miten nuorukaisina heihin vetosi se, että Maalaisliitto osoitti luotettavuutensa.
Laillista hallitusta ja kansan valitsemaa eduskuntaa vastaan noussut punakapina oli torjuttu kansanvaltaisen tasavallan nimissä, mutta nyt valkoisen Suomen oikea laita lähti tuomaan Suomeen ulkomaista kuningasta, ja ennen kaikkea pönkittämään herrasvaltaa.
Monissa epävirallisissa kansalaiskokouksissa Rovaniemen eri kylissä oli päätetty, että nyt aletaan tukea talonpoikaista kansanvaltaa uskollisesti puolustavaa puoluetta.
Ihmiset kokivat, että kovassa paikassa Maalaisliitto oli osoittanut luotettavuutta. Äänestäjät palkitsivat sen luottamuksella vaaleissa.
Maalaisliitto nosti valtakunnallisesti paikkamääräänsä 16 edustajalla 42:een, ohittaen selvästi epäonnistuneen kuningashankkeen konkurssipesästä muodostetun uuden puolueen, Kansallisen Kokoomuksen.
Näiden vuoden 1919 vaalien jälkeen Maalaisliitto vakiintui suureksi puolueeksi. Äänestettiin, koska voitiin luottaa, että äänille tulee vastinetta. Voitiin luottaa, että Alkio ja Kallio pitävät tasavallasta kiinni, vaikka olisi millainen paine vastassa.
Voitiin luottaa, että vaikka Maalaisliitto tekeekin kompromisseja asioista, niin se ei tee sitä periaatteista.
Eteläpohjalaisen runoilijan puolueessa oli vakaiden isäntien ja emäntien silmissä sittenkin jotain epäilyttävää tai liian radikaalia.
Maalaisliiton kannatus oli toki jonkin verran noussut Lapissa jo autonomian ajan vaaleissa, mutta vanhat suomettarelaiset saivat silti vielä pitkään monelta paikkakunnalta enimmät äänet.
Eteläpohjalaisen runoilijan puolueessa oli vakaiden isäntien ja emäntien silmissä sittenkin jotain epäilyttävää tai liian radikaalia.
Eräs tulikoe uskoakseni oli vaaliliittokysymys kesällä 1917. Maalaisliittoa painostettiin suureen porvarilliseen vaaliliittoon, mutta se lähti lopulta vaaleihin ainakin pääosin omin listoin.
Oikeiston vaalitaktiikka SDP:n enemmistöaseman murtamiseksi oli sinällään ymmärrettävä, samoin pettymys Maalaisliittoon, joka ei tähän rintamaan lopulta lähtenyt. Mutta osaltaan sekin loi pohjaa sille käsitykselle, että Maalaisliitto on itsenäinen poliittinen voima, ei mikään oikeiston tai vasemmiston maaseutuosasto.
Vain itsenäisellä aatteellisella linjalla me nytkin nousemme, jos ihmiset voivat luottaa meihin sen toteuttajana.