Moskovasta täystyrmäys: "Yhä vaarallisempaa"
Ukrainaan sijoitettavat länsimaisen joukot olisivat ”oikeutettuja kohteita” sotilaalliselle iskulle, julistaa Venäjän ulkoministeriö.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Venäjän ulkoministeriö pitää ”yhä vaarallisempina” Ukrainaa tukevien eurooppalaisten maiden ”sotilaallisia julistuksia”.
Uutistoimisto AFP kertoo, että Moskova on lisäksi leimannut Ukrainan sekä sen eurooppalaiset tukijat ”sodan akseliksi”.
Ranskan, Britannian ja Ukrainan johtajat allekirjoittivat tiistaina Pariisissa aiejulistuksen monikansallisten joukkojen lähettämisestä Ukrainaan tulitauon jälkeen. Ukrainan puolustus lepää kuitenkin pääasiassa edelleen Ukrainan omilla harteilla.
Saksan liittokansleri Friedrich Merzin mukaan saksalaiset joukot voisivat liittyä tulevaan monikansalliseen joukkoon valvomaan Ukrainan tulitaukoa, mutta ne toimisivat Nato-maista käsin Ukrainan lähettyvillä.
Presidentti Alexander Stubbin mukaan Suomi osallistuu ”tavalla tai toisella” monikansallisen joukon perustamiseen.
– Osallistumisen tarkkaa muotoa emme vielä tiedä, Stubb sanoi tiistaina.
Venäjä on aiemminkin Ukrainan sodan aikana varoittanut länsimaita lähettämästä joukkoja Ukrainaan.
Esimerkiksi viime syyskuussa Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi, että länsimaiset joukot Ukrainassa olisivat oikeutettu kohde Venäjän armeijalle.