YK:n turvaneuvosto päätti jatkaa kemiallisten aseiden tutkintaa Syyriassa
Tutkintaa kemiallisten aseiden käytöstä Syyriassa pidennetään vuodella, päätti YK:n turvallisuusneuvosto varhain perjantaina Suomen aikaa. Päätös tehtiin yksimielisesti.
Myös Venäjä tuki päätöslauselmaa, jonka luonnoksen Yhdysvallat oli laatinut.
Yhdysvaltojen YK-suurlähettiläs Samantha Powerin mukaan asiaa tutkivan ryhmän työ on kaukana valmiista. Hän viittasi tietoihin väitetyistä kaasuiskuista Itä-Aleppossa.
Tutkinnassa on YK:n lisäksi mukana Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW.
Tutkinnan mukaan Syyrian hallituksen joukot tekivät kolme kaasuiskua kyliin vuosina 2014 ja 2015. Venäjä ei kuitenkaan ole ollut valmis hyväksymään tutkinnan tuloksia.
Äärijärjestö Isis on puolestaan tutkinnan mukaan käyttänyt sinappikaasua aseena ainakin kerran.