Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi 2,2 miljardin asekaupat Taiwaniin – suututtaa luultavasti Kiinan

Asekauppa

Yhdysvaltain ulkoministeriö on hyväksynyt mahdollisen 2,2 miljardin suuruisen asekaupan Taiwaniin, kertoi Yhdysvaltain puolustusministeriö maanantaina.

Ilmoitus suututtaa luultavasti Kiinan, joka katsoo Taiwanin kuuluvan itselleen.

Maa on myös ilmaissut aiemmin tässä kuussa ”vakavia huolia” Yhdysvaltojen mahdollisesta asekaupasta.

– Olemme toistuvasti yrittäneet saada Yhdysvallat ymmärtämään päätöksensä arkaluontoisuuden ja vahingollisuuden sekä noudattamaan yhtenäisen Kiinan periaatetta, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja GengShuang sanoi tuolloin.

Kaupan myötä Yhdysvallat myisi Taiwanille muun muassa 108 kappaletta M1A2T Abrams -tankkeja sekä noin 250 Stinger-ilmatorjuntaohjusta.

Kaupan hyväksymisestä on ilmoitettu Yhdysvaltain kongressille, jolla on 30 vuorokautta aikaa esittää vastalauseensa. Kongressin odotetaan hyväksyvän kaupan.

Taiwan on hallinnut itseään vuonna 1949 päättyneestä Kiinan sisällissodasta lähtien.

Kiinan mukaan alue kuitenkin kuuluu Kiinalle ja tarpeen vaatiessa se voidaan yhdistää takaisin emomaahansa voimakeinoin.

Kiinan painostus Taiwania kohtaan on kiristynyt sen jälkeen, kun alue valitsi vuonna 2016 presidentikseen Pekingiin kriittisesti suhtautuvan TsaiIng-wenin.

Yhdysvallat ei tunnusta Taiwania itsenäiseksi valtioksi, mutta on pitänyt aluetta liittolaisenaan.

Perinteisesti Yhdysvallat on käynyt asekauppaa Taiwanin kanssa varovaisesti, mutta presidentti Donald Trumpin kaudella asekauppaan on suhtauduttu avoimemmin.

– Taiwan seisoo etulinjassa Kiinan kunnianhimoista laajentumista vastaan ja kohtaa valtavaa painostusta Pekingistä. Tämä asekauppa auttaa kasvattamaan kykyämme puolustaa itseämme, Taiwanin puolustusministeriö lausui uudesta asekaupasta.

Taiwanilla on tällä hetkellä noin tuhat ikääntyvää tankkia, ja kaupan toivotaankin modernisoivan alueen asevoimia.