Ruotsin junayhtiö lopettaa liikennöinnin Tanskan suuntaan
Ruotsin valtion junayhtiö SJ lopettaa junaliikenteen Tanskan ja Ruotsin välillä tammikuussa, kertoo yhtiön tiedottaja sanomalehti Sydsvenskanille.
Syynä on Ruotsin hallituksen vaatimus, että liikenneyhtiöt alkavat tammikuusta lähtien tarkastaa kaikkien rajan ylittävien matkustajien henkilöllisyystodistukset.
Jos yhtiö ei toteuta rajatarkastuksia, se joutuu maksamaan sakkoja. SJ:n mukaan sillä ei kuitenkaan ole resursseja tiukennettuun valvontaan.
Ruotsi haluaa kiristää rajatarkastuksiaan turvapaikanhakijoiden suuren määrän vuoksi.
SJ:n päätöksestä huolimatta esimerkiksi Malmöstä Kööpenhaminaan pääsee yhä yksityisen Öresundståg-yhtiön junalla. Tämä kuitenkin pidentää matkan kestoa.
Rautatieliikenteen odotetaan muutenkin takkuilevan tiukentuneiden rajatarkastusten takia.