Uusi kuntavaalikausi alkoi epävarmuuden vallitessa
Uudet kunnanvaltuustot ovat aloittaneet toimintaansa kevään kuntavaalien jälkeen. Yleensä ensimmäisenä valtuustoilla on käsissä kuntastrategian päivitys.
Päättyneen kuntavaalikauden aikana astuivat voimaan sote-uudistus ja TE-uudistus. Uuden kauden uudistuneet kuntien perustehtävät ovat selkeämmät, keskittyen sivistykseen ja elinvoimaan. Tämä tuo itsessään ennakoitavuutta, mutta muuten isoja kysymysmerkkejä riittääkin.
Kuntien talous on entistä enemmän omista verotuloista riippuvainen. Jos ennen talouteen heittoa toi kulupuoli, erityisesti erityissairaanhoidon laskujen osalta, nyt heittää tulopuoli. Erittäin surkea työttömyyskehitys on hyvin myrkyllistä kuntatalouteen, iskien verotuloihin ja työttömyysmenoihin.
Talouden käänne on lykkääntynyt uudestaan ja uudestaan. Toki maailman taloudessa on epävarmuutta, mutta silti Suomi näyttää jämähtäneen Euroopan peränpitäjäksi. Syy on paljolti kotikutoinen. Orpon hallitus on epäonnistunut talouspolitiikassaan. Esimerkiksi arvonlisäveron korotus nitisti jo liikkeelle lähteneen kasvun.
Uusien tehtävien myötä hallitusohjelmassa linjattiin selkeät askelmerkit kuntien valtionosuuksien uudistamiseen. Rahoitus pitäisi uudistaa vastaamaan kuntien uutta roolia ja sote- sekä TE-uudistusten jälkeistä tilannetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sote-erien hautaamista hiljalleen. Myös selvityshenkilöt esittivät sote-eristä luopumista ja tämän kompensoimista tasausjärjestelmällä.
Hallitus on kuitenkin lykännyt uudistuksen aikataulua eikä päätöksiä ole kuulunut. Selkeän hallitusohjelmakirjauksen pohjalta onkin yllättävää, että RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz näyttää jumittaneen päätöksenteon. Toivottavasti syy ei ole niin nurkkakuntainen, että puheenjohtaja-ministerin oman kotikunnan Kirkkonummen plusmerkkiset sote-erät vaikuttavat linjaan.
Tuleeko suomalaisesta yhteiskunnasta haavoittavaisempi?
Hankintalaki-uudistusta hallitus näyttää vievän taas määrätietoisesti eteenpäin kuntien poikkeuksellisen laajasta ja voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Hallitus ei näytä kuuntelevan edes omia kuntapäättäjiään.
Hankintalaissa merkittävin muutos koskee sidosyksiköitä, eli kuntien ja hyvinvointialueiden omistamia in-house-yhtiöitä. Tavoite pienen suomalaisen kotimarkkinan edistämisestä on hyvä, mutta mekaaninen 10 prosentin minimiomistusraja on keinona rujo ja epäonnistunut.
Uudistuksesta tulee vähintäänkin hillitön härdelli ja työmaa, mutta pahimmillaan se tuottaa vain lisäkustannuksia veronmaksajille. Tästä varoittaa Kuntaliiton lisäksi myös kilpailu- ja kuluttajaviranomainen KKV, eikä edes valtiovarainministeriö tunnu uskovan työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemaan uudistukseen.
Yksittäisistä toimialoista suurin riski kohdistuu jätehuoltoon. Se näkyisi suoraan kuntalaisten maksamissa jätehuoltomaksuissa.
Kunnat ovat nykyisin monialakonserneja ja monet kriittiset palvelutuotannot hoidetaan yhtiöiden kautta, kuten vesi- ja energiahuolto. Kriittiset tietojärjestelmäratkaisut ja tietoturva on pystytty huolehtimaan omistajakuntien ja yhtiöiden välillä yhteisten tukipalveluiden kautta. Jatkossa tämäkään ei välttämättä enää onnistu. Tuleeko suomalaisesta yhteiskunnasta haavoittavaisempi?
Epäilen, että muutos johtaa erittäin laajojen hankintarenkaiden muodostumiseen, koska varsinkaan pienillä kunnilla ei yksinkertaisesti ole hankintaresursseja ja -osaamista eikä osaamista ole riittävästi saatavilla. Lopputuloksena voikin olla ylikansallisten suuryritysten juhla pk-yritysten pettyessä.
Kun istuva hallitus yrittää saada vielä keskeneräisiä hankkeitaan maaliin, kääntyvät katseet enemmän jo tuleviin eduskuntavaaleihin.
Seuraavan kauden lainsäätäjille minulla olisi kuntapäättäjän toive: pidättäytykää mahdollisimman pitkälle uuden lainsäädännön säätämisestä ja antakaa kunnille työrauha.