Tänään vietetään Asunnottomien yötä – Pääteemana miesten asunnottomuus
Suomessa vietetään tänään Asunnottomien yötä. Tänä vuonna Asunnottomien yön pääteemana on miesten asunnottomuus.
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varke) tilastot kertovat, että lähes 80 prosenttia Suomen yksinelävistä asunnottomista on miehiä.
Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen mukaan asunnottomuuteen johtaa usein vyyhti toisiinsa kietoutuvia ongelmia.
Niihin voivat lukeutua esimerkiksi toimeentulovaikeudet, päihde- ja mielente
rveysongelmat sekä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääminen.
– Miesten asunnottomuus ei ala siitä hetkestä, kun asunto menetetään. Asunnottomuutta edeltävät ongelmat ovat usein alkaneet paljon aikaisemmin. Siksi asumisen vaarantumiseen pitäisi pystyä puuttumaan jo silloin, kun ensimmäiset merkit ongelmista näkyvät, sanoo Vailla vakinaista asuntoa -järjestön palvelupäällikkö Jussi Lehtonen tiedotteessa.
Asunnottomuus väheni Suomessa pitkään, liki vuosikymmenen putkeen. Se kääntyi kuitenkin kasvuun kaksi vuotta sitten.
Varken mukaan Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksinelävää asunnotonta eli viidennes enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asunnottomien yötä vietetään joka vuosi YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.