Nimityskiista ei saisi pilata uudistusta, mutta kun ne maakunnat ovat jo olemassa…

Joutavanpäiväiseltä tuntuva erimielisyys ”leveämpien hartioiden” nimestä ei saisi pilata orastavaa yhteisymmärrystä sote-uudistuksesta.

Erimielisyys tuntuu ainakin ensi silmäyksellä joutavanpäiväiseltä siksi, että sekä SDP että keskusta rakentavat uudet sote-suunnitelmansa 18 alueen varaan.

SDP nimittäisi näitä ”sote-kunniksi”, keskusta maakunniksi. Kumpikin arvelee, että lisäksi pääkaupunki voisi olla oma sote-alueensa.

Kummassakin mallissa sote-alueen korkeimmat päättäjät valittaisiin yleisillä vaaleilla.

Eroakin on. SDP haluaisi sote-kuntansa vain soten hallinnointia varten, keskusta liittäisi maakuntien alaisuuteen ison nipun erilaisia julkisen hallinnon tehtäviä hoitavia organisaatioita.

Niitä onkin paljon.

On 190 sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota, 62 ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta, 56 maaseutuhallintoa, 44 kunnallisen lomituksen paikallisyksikköä, 22 pelastuslaitosta, 18 maakuntien liittoa, 15 ELY-keskusta ja 15 TE-toimistoa.

Lisäksi väliportaan hallintoon kuuluu kuusi aluehallintovirastoa.

Maakuntahallinto tarjoaisi mahdollisuuden suureen hallinnon järkiperäistämiseen.

Uutta hallinnon tasoa ei perustettaisi, mutta monta sataa korvattaisiin 18:lla. Uudistuksen myötä voitaisiin purkaa byrokratiaa, säästää rahaa, sujuvoittaa toimintoja ja tehdä hallinnosta kansanvaltaisempaa.

Onhan 18 paljon vähemmän kuin edellä luetellut yli 400.

Ehkä tässäkin olisi nyt viisautta edetä pienin askelin – että kuitenkin edettäisiin. Hallintorakennetta voi selkeyttää myöhemminkin.

Ehkä nimityksestä on kuitenkin helpompi päästä yhteisymmärrykseen. Maakunnat kun ovat jo.

Niiden liittojen valtuustot valitaan nyt kunnanvaltuustoissa. Tuntuisi hölmöltä perustaa viereen uusi, vaaleilla valittu hallinto, jonka rajat olisivat kuitenkin samat kuin maakunnilla.

Harmi, että sana ”maakuntahallinto” maistuu liikaa keskustalle.

Se on tosin ollut keskustan pitkäaikainen tavoite kohti selkeää, eurooppalaista ja kansanvaltaista hallintomallia – kunnat, maakunnat, valtio.

Mutta ei maakuntahallinnossa muuta erityisen keskustalaista ole. Se ei olisi mikään keskustan hallintokaappaus.

Maakunnat saisivat siinä nykyistä suuremman roolin, mutta kun niiden korkeimmat päättäjät valittaisiin yleisillä vaaleilla, maakuntien hallinto olisi pantu kokoon demokraattisesti.

Se noudattaisi maakunnan poliittisia voimasuhteita.

Olisiko se nyt niin sopimatonta, etenkin, kun ny­kyi­nen vä­li­por­taan hal­lin­to on kan­san­val­lan ir­vi­ku­va?

Kun­nan­val­tuus­tot nimittäin va­lit­se­vat nyt kun­ta­yh­tei­sö­jen luot­ta­mus­hen­ki­löt puo­lu­ei­den pii­ri­toi­mis­to­jen so­pi­mien nuot­tien mu­kaan.

Neu­vot­te­luis­sa vai­kut­ta­vat kun­ta­vaa­lien tu­los, su­ku­puol­ten tasa-ar­vo­ ja paik­ko­jen pis­tey­ty­sar­vo.

Kun kun­nal­le il­moi­te­taan, et­tä sii­hen ja sii­hen kun­tain­liit­toon pi­tää löy­tää var­si­nai­sek­si ”ke­pu­lai­nen nai­nen” ja va­ral­le ”de­ma­ri­mies” ja toi­seen var­si­nai­sek­si ”vih­reä mies” ja va­ral­le ”pe­rus­suo­ma­lai­nen nai­nen”, teh­dään ka­bi­net­ti­po­li­tiik­kaa pa­him­mil­laan.

Maakuntahallinto olisi siis myös kan­san­val­lan puh­dis­tus­ta.

Sitä paitsi sote-asiat olisivat maakuntahallinnon ylivoimaisesti tärkeimmät. Ne veisivät tähänastisten kaavailujen mukaan noin 95 prosenttia maakuntien rahaliikenteestä ja henkilöstöstä.

Mutta ehkä tässäkin olisi nyt viisautta edetä pienin askelin – että kuitenkin edettäisiin. Hallintorakennetta voi selkeyttää myöhemminkin.