Kommentti: Kansankarnevaali jää näkemättä, miten käy äänestysprosentin?
Presidentinvaaleissa on viime vuosikymmeninä nähty ilmiöitä Elisabeth Rehnistä Pekka Haavistoon.
Tällä kertaa ainoaksi sellaiseksi on jäämässä vaalien todennäköinen ratkeaminen ensimmäistä kertaa suoran kansanvaalin historiassa jo ensimmäisellä kierroksella.
Ylen tuoreimman mittauksen mukaan kansanliikkeen ja kokoomuksen Sauli Niinistön etumatka on laskusuhdanteesta huolimatta edelleen niin suuri, että kannatus ylittänee vaalipäivänä 28. tammikuuta 50 prosentin rajan leveällä marginaalilla.
Jäljellä olevat television vaalitentit ja loppusuoran yleinen vaalipöhinä saattavat liikauttaa lukemia vielä joillakin prosenttiyksiköillä, tuskin enempää.
Yksi arvaamaton muuttuja jää kuitenkin loppuun asti. Presidentinvaalit ovat saaneet perinteisesti äänestäjät liikkeelle, ja äänestysprosentti on ollut vaaleista korkein.
Kun kattauksesta puuttuvat nyt ilmiöt, räväkät mielikuvakampanjat, entisaikojen sosialisti-porvari -jännitteet, puoluetunnuksia on häivytetty ja lopputulos näyttää selvältä, äänestysaktiivisuus voi pudota edellisiä vaaleja tuntuvasti alemmas.
Jos näin käy, Niinistönkin kannatus voi sulaa vaaliuurnilla gallup-luvuista merkittävästi. Tosin kotisohvalle jäävä ei äänestä muitakaan.
Istuvan presidentin vahvin haastaja, vihreiden Pekka Haavisto ylittää tällä hetkellä ainoana ehdokkaana kymmenen prosentin kannatusrajan, mutta edellisten vaalien hurma jää haaveeksi.
Kannattajakorttien voimin itsensä ehdolle lopulta rutistaneella Paavo Väyrysellä on vielä sen verran äänestäjiä, että muutama prosentti kannatusta näyttää löytyvän nytkin.
Väyrynen rynnisti Ylen mittauksessa keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen ohi neljän prosentin kannatuksella, kun Vanhanen jäi yhä kahteen. Keskustan kannattajien joukossa Vanhanen oli sentään Väyrystä suositumpi prosentein 19-9.
Keskustan puoluejohdossa ja kampanjajoukoissa hälytyssireenien on soitava jo lujaa, jos kaksinkertainen pääministeri Vanhanen halutaan pelastaa vastaavalta nöyryytykseltä, jonka Paavo Lipponen SDP:n ehdokkaana viime vaaleissa koki.
Vanhasen tilanne on kummallinen, sillä ehdokas on hoitanut itse osuutensa kiertämällä maata tunnollisesti, ottamalla kantaa asioihin ja onnistumalla television vaalitenteissä.
Edes kokenut vaalianalyytikko, emeritusprofessori Heikki Paloheimo ei löytänyt Ylen haastattelussa mitään järkeenkäypää selitystä sille, miksi keskustan kannattajat eivät asetu oman ehdokkaansa taakse.
Voi olla, että enää vain oman aatteensa läpeensä kyllästämät näkevät presidentinvaaleissa puoluepoliittisia merkityksiä.
Joka tapauksessa keskustan puolueaktiiveilla näyttää olevan vielä loppusuoralla kova työ vääntää omilleen rautalangasta, miksi vaaleissa kannattaa antaa tukensa oman puolueen ehdokkaalle eikä Niinistölle, Petteri Orpolle ja kokoomukselle.
Vanhasen taakse tuskin on saatavissa enää isoja liikkuvien äänestäjien massoja, mutta Niinistön potista heitä voisi vielä yrittää herätellä.
Ellei puolueuskollisuus ole keskustassakin jo täysin mennyttä muotia, käännytyspuheet voi aloittaa vaikka lähestyvistä maakunta- ja eduskuntavaaleista ja lopettaa ylevästi maalaisliitto-keskustan perinteiden ja kansanvallan puolustamiseen.
