Lukijalta: Trump on parasta, mitä Venäjälle on sattunut
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti viikonloppuna vakaana kantanaan, että Ukrainan on aika saada uusi presidentti. Ennen tätä Trump ilmoitti perjantaina sopineensa Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin kanssa miljoonien tonnien venäläisen dieselin tuomisesta maailmanmarkkinoille. Käytännössä päätös tuo merkittävän lisäsumman rahaa Venäjän sotakassaan.
Yhdysvaltojen rapistuvaa arvovaltaa päätös murentaa entisestään. Kovat puheet sodan lopettamisesta 24 tunnin sisään näyttävät Trumpin päätöksen jälkeen, mikäli edes mahdollista, entistä naurettavammilta.
Lähinnä kiinteistöbisneksessä kannuksensa hankkineet erityislähettiläät Steve Witkoff ja Jared Kushner eivät vieläkään osaa vastata siihen, milloin rauha saadaan. On toki huolestuttavaa, että tätä kysymystä kiusallisempi kysymys on vain, keneltä eurooppalaiselta asiaa hoitavalta voin kysyä samaa.
Kuitenkin Trumpin ajattelussa näyttää ajattelumalli jälleen kääntyvän siihen suuntaan, että Ukraina on sodan juurisyyllinen. Valitettavaa on, että sodan edelleen jatkuessa tällainen ajattelumalli voi saada laajempaa ja syvällisempää jalansijaa. Monella populistilla voi olla kova houkutus luvata lopettaa Ukrainan tukeminen.
Historiaa lukematon ja ymmärtämätön voi erehtyä luulemaan, että edessä olisi tuen loppuessa nopea rauha joillakin alueluovutuksilla ja paluu koko maanosassa sotaa edeltävään aikaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin ei tapahdu.
Sodan alussa tapahtunut Butšan verilöyly on jo yksittäisenä tapahtumana riittävän raaka kertomaan, millainen kohtalo voisi pahimmillaan olla edessä alueilla, jotka vaihtaisivat omistajaa. Samaan sarjaan Srebrenican, Mỹ Lain ja Katynin kanssa menevän rikoksen syylliset eivät ansaitse mitään lisäalueita ja rauhaa, vaan vähintään tuomion Haagissa.
Tällä erää Suomen ainoa mahdollisuus on lähinnä seurata Yhdysvaltojen ja Ukrainan välien kehittymistä. Kosmopoliitti ja sosiaalisesti lahjakas presidenttimme Alexander Stubb voi toki yrittää kuiskutella Ukrainan puolesta. Mysteeri toki on, kuinka kauan kuiskauksen vaikutus kestää diilien mestarin tempoilevassa mielessä.
Kaikkiaan Trumpin Ukraina-politiikka näkyy yhdellä tavalla Suomessakin. Trumpin ”parhaaksi, mitä lännelle koskaan on tapahtunut” julistaneet suomalaiset ovat viime aikoina menneet kumman vaiteliaiksi idolinsa ulostuloista.
Joku valistunut ja uskalias toimittaja voisi järjestää soittokierroksen, kysyen urheilutermein, miltä nyt tuntuu. Vastauksesta riippumatta todennäköisesti kuitenkin paremmalta kuin sodan ikeessä kärsivästä ukrainalaisesta.
Oscar Lang
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/