Paavi Leo keuhkoleikkaukseen sairaalaan
Paavi Leon on määrä mennä sairaalaan tiistaina. Hänen keuhkoistaan on löytynyt varhaisen vaiheen pieni ja tarkkarajainen kyhmy, joka poistetaan.
Paavin toipumisajaksi on arvioitu noin viikko. Operaatio tehdään mediatietojen mukaan Roomassa Gemellin sairaalassa, jossa on paavia varten oma osasto.
Paavi sanoi sunnuntaina, että lääkärit olivat suositelleet operaatiota ja että hän aikoo noudattaa heidän neuvoaan.
Pienet kyhmyt keuhkoissa ovat usein hyvänlaatuisia, mutta pieni osa niistä voi osoittautua varhaisvaiheen syöväksi. Tällaiset pienet kasvaimet eivät välttämättä oirehdi, vaan ne saatetaan havaita jonkin muun terveystarkastuksen yhteydessä.
71-vuotias paavi on toiminut tehtävässään lähes puolentoista vuoden ajan. Aktiivisesti tennistä harrastavan paavin terveydentilaa on yleisesti ottaen pidetty hyvänä.
Leon on määrä matkustaa Etelä-Amerikan kiertomatkalle Argentiinaan, Peruun ja Uruguayhin marraskuussa.