Kolmen puolueen eduskuntaoperaatio kertoo huonosta kyvystä nähdä pahan maailman muutoksia
Vasemmistoliitto, vihreät ja RKP innostuivat rajavartiolain uudistuksen viime metreillä operaatioon, jota voi hyvinkin nimittää vaaleihin valmistautumiseksi.
Onko siitä hyötyä siinäkään, on kyseenalaista. Sitä operaatio saa kyllä kysymään, nähdäänkö kaikissa puolueissa maailman muutokset todellisina? Onko tilannekuva yhteinen?
Vaikka hallintovaliokunnassa oli saavutettu sopu, eduskunta joutui äänestämään siitä, palautetaanko asia vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.
Äänestys päättyi lukemiin 103-16. Palauttamisen puolesta äänestivät kaikki vasemmistoliiton kymmenen läsnä ollutta edustajaa, viisi vihreiden ja yksi RKP:n edustaja. Tyhjää äänesti viisi vihreiden ja viisi RKP:n edustajaa sekä yksi Vkk:n edustaja.
Erimielisyydessä on kyse siitä, voisiko Suomi sulkea koko itärajansa turvapaikanhakijoilta, jos Venäjä käyttäisi turvapaikanhakijoita hybridioperaation välineenä vai rikkoisiko tämä kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia.
Hallintovaliokunnassa yhteisesti sovitun mukaan turvapaikanhaun keskittäminen esimerkiksi vain Helsinki-Vantaan lentoasemalle on poikkeustilanteessa mahdollista.
Itäraja voidaan siis käytännössä sulkea. Tästä voidaan poiketa ”ottaen huomioon lasten, vammaisten ja muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien oikeudet”.
Lakiehdotuksen kiistanalainen kohta osoittaa merkityksensä, jos sitä ei tarvita koskaan. Se on muutoksen ydin.
Laki on silloin toiminut ennaltaehkäisevästi.
Sitäkin hybridisota on. Kun Venäjä tietää, että Suomella on valmius ja päättäväinen aikomus sulkea rajansa järjestetyiltä pakolaisvirroilta, kiinnostus niiden organisointiin vähenee.
Kykyä itärajan takana tällaiseen on. Tämä näkyi syksyllä 2021, jolloin Valko-Venäjältä saapui Puolan ja Liettuan rajoille yhtäkkiä paljon turvapaikanhakijoita.
Esimakua saatiin Suomessakin vuonna 2015, jolloin Murmanskin ja Raja-Joosepin kautta Suomeen tuli satoja turvapaikanhakijoita.
He olivat hybridivaikuttamisen pelinappuloita. Olivatko takana valtiolliset toimijat, on tietenkin epäselvää. Varmaa kuitenkin on, että aivan omin päin eivät suuret pakolaismäärät olisi osanneet juuri silloin Valko-Venäjän tai Suomen rajoille.
Varsinkin Valko-Venäjältä Puolaan ja Liettuaan yhtäkkiä kohdistunut ryntäys oli niin laajamittainen, että se oli selkeää, järjestettyä hybridivaikuttamista.
UHOA tai pakolaisvastaisuutta ei Suomen uudessa lainsäädännössä pidä nähdä. Se on siis tehty poikkeusaikojen ja poikkeustoimien varalle.
Silti Suomen toimetkin ovat osa keskustelua, mitä käydään pakolaissopimusten ja turvapaikan hakumenettelyn uudistamisesta.
Tätä keskustelua käydään kaikkialla, niin Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa kuin vaikkapa Välimeren maissakin. Se liittyy autoritaaristen maiden väkivaltaisiin oloihin ja ilmastonmuutokseen, mutta myös elintasopaikolaisuuteen. Suomikaan ei saa jäädä tämän keskustelun ulkopuolelle.
Vaikka media on kertonut joidenkin oikeusoppineiden hämmästelleen uutta lainsäädäntöä, kansalaisten suuren enemmistön mieleen se varmasti on. Puoluepoliittisena operaationa sen jarruttamisyritys oli hyödytön.
Suomalaiset ymmärtävät, että sota ja isänmaan puolustaminen voivat olla muutakin kuin tykkejä ja panssareita. Puolustusvalmiutta on siksi kohennettava joka sektorilla.
Pelko kansainvälisen oikeuden tai sopimusten loukkaamisesta onkin liioiteltua alamaisuutta. Sitä sen sijaan sopii kysyä, ovatko kaikki puolueemme havahtuneet maailman muutoksiin.
Vähän epäilyttää.