Onko edessä Atlantin lohen sukupuutto?

Pelkoni voi olla liioiteltu, mutta ei perusteeton. EU-parlamentin viimeisellä täysistuntoviikolla keskusteltiin nimittäin EU:n yhteisen kalastuspolitiikan arvioinnista ja mahdollisista jatkotoimista.

Jäsenmaat toteuttavat omaa kalastuspolitiikkaansa yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa, ja sen tulisi olla perustana kestävälle kalastukselle ja vesiviljelylle.

Kestävyyden ja rannikkoyhteisöjen sosioekonomisten intressien yhdistäminen ei ole aina helppoa.

Itse katsoin EU:n pohjoisimpana meppinä velvollisuudekseni tuoda terveiset Atlantin luonnonlohen kutujoelta. Lohikantojen tilanne on ollut jo pidemmän aikaa hyvin vaikea.

Olen itse kasvanut Tornionjoen rannoilla. Sinne vielä lohi nousee – tai ainakin pitäisi nousta. Kemijoen kohdallahan lohen nousu pysähtyi sotien jälkeen rakennettuihin vesivoimalaitoksiin eikä
yrityksistä huolimatta lohta ole saatu sinne kunnolla palautettua.

Lohikannat alkavat olla niin hälyttävällä tasolla, että ilman Itämeren lohenkalastuksen huomattavaa rajoittamista voimme nähdä Atlantin luonnonlohen sukupuuton.

Silloin sitä ei kalasteta Puolassa, ei Tanskassa eikä missään, jos kutujokiin nousu päättyy. Se olisi ympäristöllinen katastrofi.

Parlamentissa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, onko kalastusta ollut liikaa vai liian vähän, mutta tilastot kalakannoista kertovat kuitenkin karua kieltään.

Ja tosiasioiden tilastointikin on hyödytöntä, jos niistä ei tehdä riittäviä johtopäätöksiä.

En halua vähentää kalojen syönti Suomessa, vaan päin vastoin lisätä. Mutta sen tulisi tapahtua enemmän järvikalojen muodossa.

Kotimainen kala on erinomaista lähiruokaa. Lohien osalta tilanne on kuitenkin hoidettava
kuntoon, ettei kalakanta tuhoudu kokonaan. Tämä on aikamme vastuu.