USU: Kolme puoluetta lakkauttaisi nykymuotoisen kotihoidon tuen
Kokoomus, SDP ja vihreät kannattavat nykymuotoisen kotihoidontuen lakkauttamista. Asia selviää Uutissuomalaisen (USU) kyselystä.
Asiaa...
Trump kutsuu Ukrainan tekemiä iskuja Venäjän öljynjalostamoihin häpeällisiksi
Zelenskyi on sanonut, ettei Ukraina aio noudattaa Trumpin omin päin ilmoittamaa energiatulitaukoa, koska Venäjäkään ei ole tehnyt niin.
Orpo EU:n budjettineuvotteluista: Sopuun vielä pitkä matka
EU-maiden johtajat keskustelivat Brysselin huippukokouksessa pitkän kaavan mukaan unionin vuosien 2028–34 budjetista.
Valtion tilaamalla työmaalla työehtojen polkemisesta kärähtäneen yhtiön jäljet johtavat Viron järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Koulutyömaalla Helsingissä on ilmennyt useita ulkomaalaiseen työvoimaan liittyviä laittomuuksia, kertoi Rakennusliitto keskiviikkona.
Puolustusvoimat asettanut tilapäisen rajoitusalueen itäiselle Suomenlahdelle
Puolustusvoimat on asettanut tilapäisen rajoitusalueen itäiselle Suomenlahdelle. Puolustusvoimat kertoo viestipalvelu X:ssä, että kyse...
Historia | 12 sai tuomion, vain kymmenen marssi pyövelin eteen – amerikkalainen hirttolava oli huonoudessaan julma teloitusväline
Nürnbergin oikeudenkäyntien kuolemantuomioiden täytäntöönpanosta tulee perjantaina kuluneeksi tasan 80 vuotta
Televisio | Monumentaalinen Sodan tuulet toi maailmansodan olohuoneisiin – jatko-osan shokeeraava holokaustin kuvaus oli monelle liikaa
Kun yhdysvaltalainen ABC-televisiokanava laski helmikuussa 1983 ilmoille seitsemänosaisen megaluokan jättiläissarjansa Sodan tuulet (The...
Hallitus esittää uutta puolustuskeksintölakia
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen laiksi puolustuskeksintöjen salassapidon turvaamisesta, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.
Lain...
”Ei isääni mikään politiikka olisi pelastanut”– Rydman vakuutti syöpäsairaiden pääsevän yhä hoitoon
Huoli syöpäpotilaiden hoitoonpääsystä nousi esiin eduskunnan kyselytunnilla, kun oppositio tiukkasi sosiaali- ja terveysministeri...
Trump: Texasin Fort Hoodin ampujaa ei teloiteta suorassa lähetyksessä
Yhdysvalloissa kuolemaantuomitun Texasin Fort Hoodin ampujan teloitusta ei näytetä suorassa lähetyksessä, kertoo presidentti...
Seitsemän ihmistä kateissa lennokin osuttua tankkeriin Mustallamerellä
Mustallamerellä seitsemää ihmistä etsitään aamuisen haverin jäljiltä. San Marinon lipun alla seilanneeseen tankkeriin...
Ruotsin hallitustunnustelut edelleen tiukasti jumissa – tutkija ei usko Kristerssoninkaan onnistuvan
Kukaan ei toistaiseksi ole joustanut vaatimuksistaan. Ehdotus sosiaalidemokraattien yksin muodostamasta hallituksesta kaatui odotetusti.
Keskustan varapuheenjohtaja: Kiinalainen krääsä pois äitiyspakkauksesta
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi ihmettelee äitiyspakkauksen sisältöä.
– Miten ihmeessä hallitus lisäsi äitiyspakkaukseen kiinalaisen...
Suomalaisyhtiö toimittaa 15 taisteluvenettä Saksan merivoimille
Suomalainen Marine Alutech on allekirjoittanut sopimuksen taisteluveneiden valmistuksesta ja toimituksista Saksan merivoimille, yhtiö...