Valiokunta esittää kokeilua koulujen kansallisista kokeista – nykyisellään niukalti tietoa oppimistuloksista
Eduskunnan tarkastusvaliokunta ehdottaa, että kouluihin harkittaisiin kansallisia kokeita, joilla saataisiin tietoa perusopetuksen oppimistuloksista. Tätä vaihtoehtoa olisi arvioitava kokeilulla, kertoi valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) torstaina valiokunnan tiedotustilaisuudessa.
Valiokunta perustelee esitystä sillä, että perusopetuksen oppimistuloksista saa nyt vain rajallista ja sirpalemaista tietoa. Oppimistulokset ovat olleet jo pitkään laskussa, mutta nykyisellä tietopohjalla ei ole mahdollista arvioida, mistä lasku johtuu. Tietoa puuttuu esimerkiksi siitä, mitä ikäluokkia oppimistulosten lasku koskee.
Tarkemman tiedon avulla opetuksen resurssit voitaisiin kohdentaa tehokkaasti. Tavoitteena ei ole asettaa kouluja paremmuusjärjestykseen.
Valiokunta pitää Ojala-Niemelän mukaan Tanskan mallia hyvänä esimerkkinä. Siellä kokeet tehdään syyslukukauden alussa eivätkä niiden tulokset ole julkisia. Näin estetään ranking-listat ja koulushoppailu.
Ojala-Niemelän mukaan valiokunta ei ottanut kantaa siihen, millä koululuokilla kokeet meillä järjestettäisiin, mutta mainitsee esimerkkeinä kolmannen, kuudennen ja yhdeksännen luokan.
Valiokunnan toinen keskeinen esitys on, että opettajarekisterin suunnittelua jatketaan aiemman selvitystyön pohjalta. Siinä olisi koottuna tietoa muun muassa opettajien pätevyyksistä.