Koululaisten vanhemmille oikeus 12 viikon lomaan
Joka vuosi koulujen päättyessä useissa perheissä kalentereita yhteensovitetaan kiivaasti.
Harvalla aikuisella alkaa samaan aikaan loma ja monessa perheessä kesäkuun alussa ainoat lomailijat ovat alaikäiset lapset.
Lomakauden aikana pohditaan, onko aikuisilla mahdollisuutta pitää lomaa yhtä aikaa lasten kanssa, joutuvatko lapset viettämään päivänsä yksin, onko perheellä mahdollisuutta tai varaa ilmoittaa lapset harrastusleireille, voivatko sukulaiset auttaa ja löytyykö perheelle ollenkaan yhteistä loma-aikaa?
Tasapainoilu on haastavaa, sillä koululaisilla on lomaa keskimäärin 12 viikkoa ja työssäkäyvällä aikuisella noin neljä viikkoa.
Puhumattakaan siitä, että poikkeusaika rajoittaa jo toista vuotta kesäajan harrastemahdollisuuksia.
Palautuminen ja perheen yhteinen aika on olennainen osa hyvinvointia, mikä vaikuttaa myös työssäjaksamiseen.
Lomia ja niiden kertymistä kannattaisi tarkastella yhtä työsuhdetta laajempana kysymyksenä, jolla voitaisiin uudella tavalla vastata työelämän joustoihin.
Voisiko myös vanhemmalla olla oikeus yhtäläiseen lomaan kuin alakoululaisella? Miten se toimisi, mitä hyötyä siitä olisi ja kuka sen rahoittaisi?
Yksi mahdollisuus tällaisen järjestelmän luomiseen voisi olla nykyinen ansiosidonnainen sosiaaliturvamallimme, johon liitettäisiin vakuutusperusteisuus.
Nykyisellään ainoa vaihtoehto on pitää palkatonta vapaata lomapäivien lisäksi, mikä ei välttämättä edes jokaisella työpaikalla onnistu tai ole taloustilanteen takia mahdollista.
Tutkitusti hyvinvoiva työntekijä on tuottava työntekijä – ja siksi myös tätä ideaa kannattaisi päättäjien pohtia.
Tällaisen mallin myötä jokaisen alakouluikäisen vanhemmalla olisi oikeus hakea lomatililtä saman verran lomapäiviä lisää kuin mitä työsuhteessa on ansaittu.
Eli jos henkilöllä olisi neljän viikon kesäloma, hän voisi pitää sen lisäksi vastaavan määrän lomapäivä (yhteensä siis kahdeksan viikkoa) ja lisäpäivien osalta taloudellinen toimeentulo hoituisi ”lomakassasta” ansiosidonnaisen sosiaaliturvan kautta.
Jos perheessä olisi kaksi vanhempaa, molemmilla olisi yhtäläinen oikeus hakea tätä lisälomaa, kuitenkin maksimissaan alakoululaisen lapsen loman pituutta vastaavan ajan.
Lomatiliin voisi myös siirtää tulevaisuudessa kaikista työsuhteista kertyneet lomat ja lomarahat.
Se turvaisi paremmin esimerkiksi osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien tilannetta sekä edistäisi myös työvoiman liikkuvuutta.
Nykyisellään työpaikkaa vaihtaessa lomat ns. nollaantuvat ja uudessa lomien kerryttäminen alkaa uudestaan riippumatta työhistorian pituudesta.
Uudenlaisen lomatilin kustannukset katettaisiin työttömyysturvan tapaan palkansaajilta sekä työnantajilta kerättävillä maksuilla, lisäksi rahoituksesta osa tulisi vakuutusluonteisena maksuna ja valtio voisi myös osallistua kustannuksiin.
Luonnollisesti ilmaista tällaisen järjestelmän luominen ei ole, mutta yhtälailla yhteiskunnalle kalliiksi käyvät työuupumus, lasten ja nuorten syrjäytyminen sekä avioerot – muutamia mainitakseni.
Esimerkiksi työuupumuksen vuoksi kansantaloudellinen menetys on jopa 24 miljardia euroa vuosittain.
Työelämän joustojen perään on huudettu joka puolelta jo vuosia, mutta päätökset edelleen antavat odottaa itseään.
Nopeita askelia on mahdollista ottaa, jos siihen oikeasti löytyy halua.
Uusia avauksia tarvitaan ja tässä keskusteltavaksi yksi sellainen.
Tutkitusti hyvinvoiva työntekijä on tuottava työntekijä – ja siksi myös tätä ideaa kannattaisi päättäjien pohtia.
