Ympäristövaliokunnan johtoon siirtyvä Juha Sipilä: Suomalaisesta elämäntavasta ei tarvitse luopua

Eduskunta

Keskustan eduskuntaryhmä on nimennyt kansanedustaja Juha Sipilän jäseneksi ympäristövaliokuntaan. Lisäksi Sipilää esitetään valiokunnan puheenjohtajaksi.

Sipilä nousee valiokuntaan kansanedustaja Hannu Hoskosen (kesk.) tilalle. Hoskonen joutui luopumaan paikastaan vastustettuaan EU:n elpymispakettia ryhmänsä kannan vastaisesti.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs katsoo, että Suomi kaipaa kestävää kasvua.

– Sipilällä on kokemusta, osaamista ja näkemystä ratkaisuihin, joilla hyödynnämme kestävästi maamme luonnonvaroja työpaikkojen luomiseksi, mutta samalla vahvistamme keskustalaista järkivihreää luontosuhdetta, Pylväs sanoo keskustaryhmän tiedotteessa.

Sipilä itse sanoo suhtautuvansa intohimoisesti realistiseen ja ratkaisuhakuiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan.

– Uskon vahvasti, että ilmastotavoitteiden saavuttaminen ei edellytä suomalaisesta elämänmuodosta luopumista. Pikemminkin päinvastoin. Suomalainen kestävä metsä- ja maatalous yhdessä kehittyneen ympäristöteknologisen osaamisemme kanssa on tärkeä osa ratkaisua. Kohtuuteen, kestävyyteen ja kiertotalouteen pohjautuvaa osaamista on ollut mieluista viedä maailmalle.

Valtiovarainministerin tehtävästä luopunut Matti Vanhanen sai paikat ulkoasiainvaliokunnassa ja lakivaliokunnassa.