Yksinelävien kuolleisuusriski on kasvanut reilusti – tuore tutkimus kertoo syyt
Yksinasuvien kuolleisuus on erityisesti työikäisillä moninkertaista suhteessa puolison kanssa asuviin, ja ero on entisestään kasvanut viimeisten 30 vuoden aikana.
Asia selviää Helsingin yliopiston Ulla Suulamon väitöstutkimuksesta, jossa tarkastellaan kuolleisuuserojen muutoksia Suomessa.
Yksinasuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990, ja nykyisin yksinasuvat muodostavat lähes puolet Suomen kotitalouksista.
– Yksinasuvien korkeamman kuolleisuuden korostuminen on merkittävää, kun otetaan huomioon yhden hengen kotitalouksien korkea ja edelleen kasvava osuus, Suulamo sanoo tiedotteessa.
Yksinasuvien 30–49-vuotiaiden kuolleisuus oli 1990-luvun alussa naisilla yli kaksinkertaista ja miehillä lähes nelinkertaista verrattuna puolison kanssa asuviin.
2010-luvun lopussa erot olivat kasvaneet miehillä jo lähes viisinkertaisiksi. Tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa kuolinsyissä kuolleisuuserot olivat tätäkin suurempia.
Yli 70-vuotiailla kuolleisuuserot olivat maltillisempia, mutta myös tässä ikäryhmässä puolison kanssa asuvat elävät muita pidempään.
Yksinasuvat olivat useammin matalammin koulutettuja ja harvemmin ylemmissä toimihenkilöasemissa kuin perheelliset. Nämä tekijät selittivät kuolleisuuseroja ja niiden kasvua vain osittain.
Erojen korostuminen tapaturmaisissa, väkivaltaisissa ja alkoholiin liittyvissä kuolinsyissä viittaa eroihin terveyskäyttäytymisessä. Puolison ja lasten läsnäolo voi tukea terveellisempiä elintapoja ja vähentää haitallisia.
Kuntakohtaisessa vertailussa kuolleisuuserot ovat kasvaneet erityisesti 30–49-vuotiailla miehillä ja jossain määrin myös 50–69-vuotiailla.
Korkeamman kuolleisuuden kunnissa asuvat 30–49-vuotiaat miehet kuolevat nykyisin keskimäärin 33 prosenttia todennäköisemmin kuin matalamman kuolleisuuden kunnissa asuvat, kun vielä 1970-luvun alussa vastaava ero oli 17 prosenttia.
– Erojen kasvu työikäisten miesten keskuudessa on ollut erityisen voimakasta tapaturmaisissa ja väkivaltaisissa kuolinsyissä ja liittyy yhä enemmän sosioekonomiseen eriarvoisuuteen, Suulamo toteaa.
Kuntien väliset erot väestön ikärakenteen osalta ovat kasvaneet: kasvukeskukset houkuttelevat nuoria muuttajia, kun taas monessa kunnassa väestö ikääntyy nopeasti.
Ikärakenteiden alueellinen eriytyminen saattaa olla yhteydessä kuolleisuuserojen kasvuun työikäisillä, kun esimerkiksi peruspalvelujen saatavuus, koulutus- ja työmahdollisuudet ovat entistä rajatumpia.
Pitkän elämän todennäköisyys ei jakaudu Suomessa tasaisesti, vaan vaihtelee esimerkiksi asuinpaikan ja asumisjärjestelyjen mukaan. Näiden erojen tarkastelu kertoo hyvinvointieroista eri väestöryhmien välillä.