YK ei ottanut Neuvostoliiton partisaani-iskua tutkittavakseen – 80 vuotta sitten itälappilaista kylää kohtasi se, mitä pahimmin pelättiin
Kuten sotatoimet, myös Neuvostoliiton partisaani-iskut Suomea vastaan kiihtyivät vuoden 1944 aikana.
Yksi pahimmista oli Seitajärven isku.
Partisaanit olivat Neuvostoliiton puna-armeijan joukkoja, jotka tekivät iskuja kauaskin vihollisen selustaan. Partisaanit kulkivat piilossa pitkin metsiä, ja iskivät ja pakenivat nopeasti.
Toiminta oli siis samanlaista kuin suomalaisilla kaukopartiomiehillä. Kaukopartiossa tosin joko iskettiin sotilaskohteisiin tai eritoten harjoitettiin tiedustelutoimintaa. Partisaanit iskivät siviilikohteisiin.
Neuvostopartisaanit olivat pääosin vapaaehtoisia, usein ideologisesti motivoituneita, kovia taistelijoita.
Partisaanilla on sanana monta merkitystä. Esimerkiksi Ranskassa sanalla on hyvä kaiku. Partisaanit olivat osa natsimiehityksen vastaista vastarintaliikettä. Partisaani ja sissi ovat osin päällekkäisiä termejä, ehkä sellaisella erotuksella, että sissit toimivat enemmän yhteistyössä siviiliväestön kanssa.
Suomessa partisaani-sanan kaiku on paha. Neuvostopartisaanit tekivät suomalaiskyliin kaikkiaan 45 iskua jatkosodan aikana surmaten yhteensä 181 siviiliä.
Tasan 80 vuotta sitten, 7. heinäkuuta 1944, neuvostopartio oli saapunut Savukoskella Lapissa sijaitsevan Seitajärven tuntumille. Seitajärveltä on etelän suuntaan Savukosken kirkonkylään noin 30 kilometriä.
Pohjoisessa Suomessa ei juuri ollut kiinteitä rintamalinjoja sotien aikana pitkien etäisyyksien ja tiettömyyden takia. Sotatoimialueille oli Seitajärveltä kuitenkin matkaa.
Partisaaneihin osattiin myös varautua, vaikkakaan ei riittävästi. Joissain kylissä saattoi olla vartiosotilas tai muutama, mutta ei kaikkialla.
Ollilan talossa Seitajärvellä varauduttiin partisaaneihin nukkumalla yöt navetan tallipuolella hyttysteltan alla.
Kylä heräsi koirien kovaan haukuntaan 48 partisaanin hyökätessä. Paikalla oli suomalaissotilaita, mutta heistä ei ollut neuvostojoukoille vastusta.
Osa kyläläisistä pääsi piiloon tai pakoon, mutta eivät kaikki. Antautuneet ja löytyneet seitajärveläiset partisaanit ottivat mukaansa. Suurimman osan kylän rakennuksista partisaanit sytyttivät palamaan.
Mukanaan partisaanit veivät 14 seitajärveläistä.
Osa paenneista onnistui hälyttämään naapurikylään päästyään suomalaisjoukot partisaanijahtiin.
Ollilan tallissa perhe pakeni lantaluukun kautta. 16-vuotias Valtteri oli harteikas, eikä ehkä mahtunut luukusta ja jäi ainoana kiinni. Tuolloin 10-vuotias Sirkka Ollila (myöh. Lakela) kertoi kuitenkin myöhemmin uskovansa Valtterin jääneen tahallaan jälkeen antaakseen muille aikaa paeta.
Yksitoista vankiaan partisaanit teloittivat. Tai näin oli tarkoitus, sillä yhdestätoista vangista pieni tyttö Mirja Arajärvi jäi haavoittuneena henkiin. Kymmenestä surmatusta kahdeksan oli lapsia, nuorin seitsemän kuukauden ikäinen.
Luutnantti Olavi Alakulpin johtama joukkue saapui Seitajärvelle noin yhdeksän tuntia hyökkäyksen jälkeen. Elonjääneet kertoivat todistuksensa, ja joukkue lähti jälkikoirat mukanaan pikaisesti partisaanien perään.
Karmaiseva näky odotti osastoa jo muutaman kilometrin jälkeen. Kokonaan tai osin riisutut naiset ja tytöt lojuivat elottomina maassa, osa raiskattuina. Osalle sotilaista näky oli monin verroin järkyttävä, sillä joukossa oli Alakulpin mukaan näiden sukulaisia, tyttöystäviä ja tuttuja.
Mirja Arajärvi oli saanut kaksi pistimen iskua rintaansa, mutta sotilaat huomasivat pian tämän olevan elossa. Häntä auttoi kuolleen näytteleminen neuvostojoukkojen ollessa vielä paikalla.
Orpotyttö sai kasvatuskodin Pohjanmaalta. Hän eli lopulta vuoteen 2023 asti.
Suomalaisjoukot tavoittivat partisaanit lopulta surmaten näistä 33. Pääjoukko tosin pääsi pakenemaan.
Kaikkiaan Seitajärven isku vei 16 ihmisen hengen. Neljätoista heistä oli siviilejä ja kaksi sotilaita.
Valtteri Ollilan lisäksi kiinni jääneistä hänen 18-vuotiasta sisartaan Eliisi Ollilaa sekä sotamies Matti Niirasta ei kuolleiden joukosta löydetty. Heidän kohtalonsa jäi arvoitukseksi pitkäksi aikaa.
Oletus oli, että heidät oli viety Neuvostoliittoon vangeiksi. Heidät julistettiin kuolleiksi 1950-luvun alussa.
Kesällä 2006 arvoitus ratkesi. Kesäkuussa löytyivät Eliisin ja Niirasen jäänteet, heinäkuussa Valtterin.
Tutkimusten jälkeen selvisi, että heidät oli ensin tarkoitus viedä vangeiksi, mutta esikunnassa muutettiin mieltä vankien suhteen ja nämä teloitettiin partisaanien tukikohdan lähellä Savukosken Raatelmaselällä.
Suomessa kapteeniksi ja Yhdysvaltoihin siirryttyään siellä everstiluutnantiksi kohonnut Alakulppi oli yksi Seitajärven tapauksen todistajista, ja Yhdysvalloista käsin yritti 1960-luvun alussa saada partisaani-iskua YK:n käsiteltäväksi.
Mannerheim-ristinkin saanut Alakulppi keräsi todistusaineistoa yleisestikin Suomeen kohdistetuista partisaani-iskuista Yhdistyneiden kansakuntien sotarikoksia tutkivalle komissiolle. Arkaluontoinen asia ei kuitenkaan päätynyt YK:n käsiteltäväksi.
Sota ei ollut täysin vaiettu tai sensuroitu asia sotienjälkeisessä Suomessa, mutta kuitenkin piiloteltu. Partisaani-iskuista ei uskallettu puhua kylmän sodan aikana, sillä se olisi vahingoittanut Suomen ja Neuvostoliiton välejä. 1990-luvulta alkaen sotia ja niihin liittyneitä ilmiöitä on käsitelty laajasti ja kirjallisuutta on julkaistu paljon. Partisaaneista ja niiden iskuista kertoo pitkälti toistakymmentä kirjaa, sekä venäläisiä että suomalaisia. Myöhemmin on selvinnyt, että esimerkiksi Neuvostoliiton johtajana hetken aikaa 1980-luvulla toimineella Juri Andropovilla oli merkittävä rooli suomalaisia surmanneiden partisaanien kouluttamisessa.
Seitajärvellä sijaitsee tänä päivänä partisaani-iskun uhreja kunnioittava muistomerkki. Professori Ensio Seppäsen suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1979.
Lähteitä (viitattu 4.7.2024):