KHO: Työnantajan maksama oikeusapu on veronalaista palkkaa – HS:n toimittaja joutuu maksamaan verot viestikoekeskus-oikeudenkäynnistä
Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä syytetty Helsingin Sanomien toimittaja joutuu maksamaan verot asianajokuluistaan. Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi tänään antamassaan vuosikirjapäätöksessä, että työnantajan maksama oikeusapu oli toimittajalle veronalaista palkkaa.
HS:n mukaan päätös koskee toimittajaa, joka tuomittiin tammikuussa sakkorangaistukseen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Keskusverolautakunta oli aiemmin katsonut, että yhtiön maksamat rikosprosessiin liittyvät neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut eivät ole veronalaista palkkatuloa. Se perusteli päätöstään sillä, että puolustuksesta aiheutuneet kulut liittyivät rikosprosessiin, joka lähti liikkeelle lehdessä julkaistusta artikkelista vuoksi.
– Kyseisen oikeudenkäynnin kohteena olevat toimet ovat siten tapahtuneet julkaisutoiminnassa, josta vastaa lehden toimitus, katsoi keskusverolautakunta.
Keskusverolautakunnan päätöksestä valitti KHO:hon Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Se vaati päätöksen kumoamista ja oikeusavun maksamisen katsomista toimittajan saamaksi palkaksi.
– Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan rikosoikeudellinen vastuu kohdistuu työntekijään itseensä.
Korkein hallinto-oikeus päätyi asiassa Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kannalle. Se katsoo, että työnantajan maksuista asianajotoimistolle kertyy toimittajalle veronalaista palkkaa.
KHO:n mukaan neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut eivät ole toimittajalle työn suorittamisesta välittömästi aiheutuneita menoja eikä työnantaja voi maksaa kuluja asianajotoimistolle ilman ennakonpidätyksen toimittamista.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Toinen heistä tuomittiin sakkoihin ja toinen jätettiin rangaistuksetta. Kolmannen syytetyn toimittajan syytteet hylättiin.
Oikeudenkäynti koski Helsingin Sanomien 16. joulukuuta 2017 julkaisemaa artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua juttusarjaa Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta. Juttusarjan osalta toimittajia syytettiin turvallisuussalaisuuden yrityksestä, mutta käräjäoikeus hylkäsi syytteen.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä on valitettu hovioikeuteen.
Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.