Työmatkaliikenne EU- ja Schengen-maista avautuu maanantaina – myös vapaa-ajan matkailu avautuu täysin rokotetuille
Työmatkaliikenne EU- ja Schengen-maista Suomeen sallitaan ensi maanantaista 21. kesäkuuta alkaen.
Hallitus päätti asiasta valtioneuvoston yleisistunnossa tänään torstaina. Päätös koskee kaikkia liikennemuotoja eli myös maa- ja meriliikennettä, kun aiemmin vastaava linjaus oli voimassa lentoliikenteessä.
Samalla myös vapaa-ajan matkailu EU- ja Schengen-alueelta sallitaan, jos maahantulija voi esittää todistuksen saamastaan hyväksytystä koronarokotussarjasta tai sairastetusta korontaudista.
Rokotussarja tulisi olla saatu vähintään kaksi viikkoa aiemmin. Tauti pitää olla sairastettu edellisen puolen vuoden aikana.
Tähän ryhmään rinnastuvat myös he, jotka ovat sairastaneet koronataudin ja saaneet yhden rokoteannoksen vähintään viikkoa aiemmin.
– Tämä päätös tulee varmasti lisäämään huomattavasti rajaliikennettä tuon vapaa-ajankin matkustamisen mahdollistuessa osittain, sanoi Rajavartiolaitoksen yksikön päällikkö Tuomas Laosmaa sisäministeriön tiedotustilaisuudessa.
Laosmaan mukaan hyväksyttäviä rokotteita on kuusi ja tarkemmat tiedot niistä löytyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteista.
Hallitus päätti samalla jatkaa sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia 11.7. asti.
Epidemiatilanteen perusteella sisärajavalvonta kuitenkin poistuu Suomen ja Puolan sekä Suomen ja Unkarin välisestä liikenteestä.
Ulkorajaliikenteessä maahantulorajoitukset poistuvat Monacosta, Romaniasta ja San Marinosta Suomeen saapuvasta liikenteestä.