Toimittajalta | Tästä kuvasta tuli kansallinen klassikko – Ilman Lapin sotaa Suomen historia olisi saatettu kirjoittaa toisin
Hiljainen oli huhtikuinen yö. Ja näillä korkeuksilla yllättävän valoisa.
Siihen ehkä kiinnittivät huomiota myös suomalaiset sotilaat 80 vuotta sitten, kun he hiihtelivät kolmen valtakunnan rajapyykin tuntumassa Käsivarren Lapissa.
Kello näytti yli yhtä yöllä. Elettiin huhtikuun 26. päivän ensitunteja vuonna 1945.
Ja lopulta Suomen, Ruotsin ja Norjan rajojen yhtymäkohdassa sotilaat saattoivat todeta sen, mitä oli odotettu pitkään: Suomen maaperällä ei näkynyt enää yhtään saksalaista sotilasta.
Suomalaiset kiinnittivät pikkuruisen siniristilipun rajapyykille ja lähettivät radiosanoman esimiehilleen, että Wehrmachtin sotilaat ovat siirtyneet Norjan puolelle.
Sitten suomalaiset ampuivat kolme kunnialaukausta, mikä sai Ruotsin puolen rajavartijat hätkähtämään.
Yö väreili tunturien keskellä. Suomalaisilla oli nyt aikaa vain ihmetellä tilannetta.
Lapin sota oli tullut päätökseensä.
Seuraavana päivänä sodan päättyminen todettiin virallisesti.
Rajapyykille tuotiin isompi lippu. Siitä tilanteesta otettiin kuuluisa valokuva, joka on tämänkin artikkelin pääkuvana. Nyt paistoi jo keskipäivän aurinko.
Kenraali Hjalmar Siilasvuo lähetti viimein tiedon sodan loppumisesta myös ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimille.
Näihin tunnelmiin kiteytyy paljon suomalaista historiaa.
27. huhtikuuta on noussut Suomessa tärkeäksi päivämääräksi. Vuodesta 1987 lähtien silloin on vietetty kansallista veteraanipäivää.
Lapin tunturimaisemassa otetusta valokuvasta on tullut kansallinen klassikko. Se symboloi hetkeä, jolloin raskaat sotavuodet olivat vihdoin ohi, Suomi saattoi hengähtää vapaana ja itsenäisenä kansakuntana.
Sauvoihinsa nojailevat lumipukuiset sotilaat tuntuvat katselevan sitä kaikkea ajatuksiinsa vaipuneina.
Kuuluisasta kuvasta huolimatta Lapin sota on unohdettu jakso suomalaisessa historiassa.
Se on tullut monta kertaa esiin Suomenmaan viime syksynä aloittamassa laajassa Lapin sota -sarjassa. Sodasta on tavattu puhua kuin ohimennen, eräänlaisena jatkosodan loppukuittauksena, joka vain käväistiin hoitamassa kuntoon.
Juttusarja on pyrkinyt korostamaan, että kaikesta vähättelystä huolimatta Lapin sota oli merkittävä ajanjakso, jossa Suomi joutui pakotettuna sotimaan taas yhtä suurvaltaa, Saksaa, vastaan.
Ilman Lapin sotaa Suomen historia olisi saatettu kirjoittaa melko lailla toisin.
Lapin sota oli luonteeltaan erilainen kuin vaikkapa talvi- tai jatkosota, mutta mikään käväisy se ei ollut. Verta vuodatettiin taas, ja se vei aivan liian monen miehen hengen.
Aivan liikaa se kurmuutti myös siviilejä, jotka joutuivat evakkoreissulle. Kotiin palatessa lähes kaikki oli maan tasalla.
Ja aivan liian moni menetti sodan jälkeen henkensä tai ruumiinjäsenensä maaperään unohtuneen miinan vuoksi.
Lapin sota herättää pohtimaan myös menneisyyden muistamiseen liittyvää vallankäyttöä.
Lapin sota saattoi jäädä Suomessa vähemmälle huomiolle aluepoliittisten valintojen vuoksi, totesivat useat tutkijat juttusarjan aikana.
Lappi on kaukana Helsingistä. Periferian asiat eivät 1944–1945 pääkaupungissa paljon enää kiinnostaneet, kun muu Suomi eli jo rauhan aikaa. Eikä oikein kiinnostanut sodan jälkeenkään.
Lapin sota muutti kuitenkin koko Lappia ja kaikkia siellä eläneitä. Se vaikutti siihen, millaisia kokemuksia ja taakkoja ihmiset, suvut ja paikallisyhteisöt kantoivat sisällään.
Erityisesti se vaikutti marginaaleissa eläviin, kuten saamelaisiin tai saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten suhteista syntyneisiin lapsiin.
Kaikki se ansaitsee tulla kuulluksi, tunnistetuksi ja tunnustetuksi osaksi suomalaisten yhteistä historiankirjoitusta.
Tunturimaisemassa 80 vuotta sitten otettu valokuva lipunnostosta on jälkikäteen helppo nähdä itsenäisen Suomen uuden alun symbolina.
Ikään kuin olisi itsestään selvää, että siitä alkoi pikkuruisen kansakunnan nousu hyvinvointiyhteiskunnaksi ja yhdeksi maailman vauraimmista ja onnellisimmista maista.
Maailma oli kuitenkin keväällä 1945 kaikkea muuta kuin selkeä.
Helpotusta suomalaiset varmasti sotien päättymisestä tunsivat, mutta usein unohtuu se suuri epävarmuus, mikä kaiken yllä leijui.
Eurooppa oli raunioina, Suomen Lappi täytenä tuhkakasana. Sotakorvaukset maksamatta.
Lähes satatuhatta suomalaista oli menettänyt sodissa henkensä, vielä suurempi määrä oli haavoittunut. Sotavuodet olivat repineet haavoja lähes kaikkien rintamalla olleiden miesten mieliin. Karjalan ja Lapin evakoilla ei ollut kotia.
Poliittinen tunnelma oli epävakaa. Eduskuntavaalit olivat tuoneet ison voiton SKDL:lle, jonka riveissä toimi avoimia kommunisteja. Neuvostoliitto hengitti ja puhisi Suomen niskaan.
Saksa luhistui ja hävisi maailmansodan, alkusyksystä Japanissa räjäytettiin kaksi ydinpommia.
Ei kovin moni uskaltanut siinä tilanteessa kuvitellakaan sellaista Suomea, Eurooppaa tai maailmaa, mitä olemme kuluneina vuosikymmeninä nähneet.
Se näkökulma on syytä muistaa etenkin nyt, kun maailma on tullut taas suuren epävarmuuden aikaan.
Käsivarren Lapissa oli sodan lopussa enää kourallinen suomalaisia sotilaita. Muut oli kotiutettu jo aiemmin.
Lopulta ne viimeisetkin palasivat kotiin. Alkoivat vahvat jälleenrakennuksen ja elämän nälän vuodet.
Äskettäin vielä rintamalla hytisseet sotilaat tarttuivat kaiken arvaamattomuuden keskellä kyntöauraan, perustivat kodin, saattoivat alulle suuret ikäluokat.
He olisivat voineet valita toisinkin, mutta he valitsivat näin. Voitaneen sanoa, että onneksi.
Suomenmaan juttusarja Lapin sodasta päättyy tähän.