Toimittajalta | Isänmaallisuus sulaa lompakolla – oikeiston verokammo ajaa maanpuolustuksenkin edelle
Suomalaisessa politiikassa näyttää olevan pyhä ja koskematon dogmi, joka ajaa jopa valtion eksistentiaalisen turvallisuuden edelle: oikeistolainen verokammo.
Puolustuksen parlamentaarisen työryhmän tuore raportti osoittaa, että isänmaallinen puhe on halpaa, mutta kun pitäisi puhua siitä, kuka lystin maksaa, iskee syvä ja periaatteellinen halvaus.
Kansa maksaa tupakkaveron ja alkoholiveronkin muitta mutinoitta, koska kyse on haitoista ja paheista. Mutta suoran, korvamerkityn maanpuolustusveron ehdottaminen tuntuu törmäävän aina seinään.
Tuoreimman esimerkin antoi kokoomuslainen puolustusministeri Antti Häkkänen, joka Kauppalehden haastattelussa ilmaisi vastentahtoisuutensa uusille ”verokikoille”, eikä nähnyt perusteita uudelle verolle.
Kokoomukselle, vanhalle kypärä & pappi -puolueelle, mikä tahansa uusi vero näyttää olevan pahempi mörkö kuin itänaapurin divisioonat.
Jos jollakin verolla luulisi olevan laajaa, suorastaan hurmoksellista kannatusta aina oikeiston syvimpiä syövereitä myöten, niin juuri maanpuolustuksen tarpeisiin kerättävällä. Talvisodassa tavalliset, köyhät ihmisetkin veivät ainoat hopealusikkansakin keräykseen, jotta armeijalle saataisiin ammuksia.
Oikeiston yleensä vaaliman käyttäjä maksaa -logiikan luulisi purevan tässäkin tapauksessa, mutta jostain syystä niin ei ole. Puheissa ollaan valmiita seisomaan vaikka loppuelämä etuvartioasemissa, mutta verotuksessa ei jousteta senttiäkään.
Ideologinen lukko näyttää pitävän siitäkin huolimatta, että maanpuolustusvero ei todellakaan ole mikään vasemmistolainen ajatus: ainakin vasemmistoliiton edellinen puheenjohtaja Li Andersson on vastustanut sellaista henkeen ja vereen.
Sen sijaan pitkän linjan ekonomisti Vesa Vihriälä totesi blogissaan maaliskuussa 2025, että turvallisuusuhkien kärjistyessä kansallinen yhtenäisyys edellyttää taakan jakautumista oikeudenmukaisesti niille, jotka sitä parhaiten pystyvät kantamaan.
Vihriälän mukaan menojen lisäleikkaaminen iskisi pienituloisiin, mikä tuskin on kenenkään mielestä oikeudenmukaista, jos rikkaat pääsevät pälkähästä. Vihriälä arvelikin, että historiallisten esimerkkien tapaan pääosa turvallisuusmenojen lisätaakasta on rahoitettava verotuksen kiristyksillä, ja puolustusvero olisi hyväksyttävyyden kannalta hyvä saada aikaan jo tällä hallituskaudella.
Uusi verokaan, korvamerkittynä tai muiden verojen kiristysten kautta toteutettuna ei tietenkään poistaisi tarvetta tinkiä muista menoista. Osan – vaikkapa edes miljardin verran – edessä olevasta käsittämättömästä urakasta sillä voisi kuitenkin hoitaa.
Jos veroruuvia ei saa vääntää uusien puolustusmiljardien kokoamiseen, ne eivät ole perusteltavissa lainkaan.
Jos veroja ei saa ideologisista syistä nostaa, mutta armeijalle on silti annettava kaikki mitä se keksii pyytää, ollaan mielenkiintoisen yhtälön äärellä.
Jukka Kopran (kok.) vetämä parlamentaarinen työryhmä ehti jo peukuttaa puolustusmenojen hilaamiselle vähintään 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta, jopa reilusti ylikin.
Toisin sanoen: kenraalit kertoivat mitä haluavat, ja poliitikot kuittasivat asian ja lupasivat maksaa laskun pokeriautomaatin tuplausmusiikin säestyksellä. Samalla katsottiin muualle mumisten jotain ”kokonaisturvallisuudesta” ja ”ylivaalikautisesta sitoutumisesta”.
Kun opettajat, sairaanhoitajat tai taiteilijat pyytävät senttiäkin lisää, johtavat poliitikot ja valtiovarainministeriön virkamiehet kaivavat juustohöylänsä ja saksensa esiin ja pitävät synkkiä luentoja kestävyysvajeesta. Mutta kun kyseessä on uusi erä raskaita raketinheittimiä, panssarihaupitseja tai F-35-hävittäjien maanalaisia huoltoluolia, valtion rahakirstu osoittautuukin mystisesti pohjattomaksi.
Suomalaiselle koulutukselle, terveyspalveluille ja kulttuurille nämä ovat kylmääviä näkymiä. Lopputulemana voi olla synkällä tavalla mielenkiintoinen Pohjolan Sparta, kun sote-palvelut ajetaan lopullisesti alas, koululuokkien koot paisuvat kuin pullataikina ja teatterit laitetaan säppiin.
Suomalainen klassinen konsensus on usein luettu vahvuudeksi, mutta osaa se liian pitkälle hairahtuessaan olla vaarallista ja pelottavaakin.
