Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon siirtää Yangossa kerättyjä henkilötietoja Venäjälle
Tietosuojavaltuutettu on poistanut väliaikaisen kiellon siirtää Yango-taksipalvelussa kerättyjä henkilötietoja Venäjälle.
Tietosuojavaltuutettu kielsi henkilötietojen siirron väliaikaisesti elokuun alussa Venäjän uuden taksilainsäädännön voimaantulon vuoksi.
Kiireellinen väliaikainen kielto annettiin venäläiselle internet-alan yhtiölle Yandex LLC:lle ja Hollannissa sijaitsevalle Ridetech International B.V.:lle. Molemmat valittivat tietosuojavaltuutetun määräyksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi vaatimuksen elokuun lopussa.
Tietosuojavaltuutetun silloisen tiedon mukaan lainmuutos olisi laajentanut merkittävästi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n oikeutta saada taksitoiminnassa käsiteltäviä tietoja ja sitä olisi sovellettu myös Suomessa.
Saatujen selvitysten perusteella Venäjän uutta taksilainsäädäntöä ei kuitenkaan sovelleta taksien välitystoimintaan Suomessa.
Taksipalvelun henkilötietojen käsittelystä vastaa Hollannissa sijaitseva Ridetech International B.V., joten johtavana valvontaviranomaisena Yangon henkilötietojen käsittelyn valvonnassa toimii Hollannin tietosuojaviranomainen.
Tietosuojavaltuutetun toimisto ja Norjan tietosuojaviranomainen jatkavat yhteistyötä Hollannin tietosuojaviranomaisen kanssa ja osallistuvat Yangoa koskevien asioiden tutkintaan.
Tietosuojavaltuutetulla on toimivalta puuttua Ridetech International B.V.:n toimintaan Suomessa vain väliaikaisesti, muta Hollannin tietosuojaviranomainen voi johtavana valvontaviranomaisena tehdä pysyviä päätöksiä sen henkilötietojen käsittelystä.
Yango-taksipalvelu toimii Euroopan talousalueella Suomessa ja Norjassa. Verkkosivujensa mukaan Yango-palvelu on ollut Suomessa käytössä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.