Tältä näyttää sähkön hinta ensi vuonna – "Herkkyyttä on"
Suomessa sähkö oli kuluneena vuonna Euroopan kolmanneksi edullisinta, kertoo energiayhtiö Helen tiedotteessaan.
Pörssisähkön verollinen keskihinta oli Suomessa tänä vuonna noin 5,1 senttiä kilowattitunnilta. Tätä halvempaa sähköä oli ainoastaan vesivoimavaltaisilla Ruotsin ja Norjan hinta-alueilla.
Kuluneen vuoden korkein kuukausihinta osui elokuulle, jolloin verollinen keskihinta oli 6,9 senttiä kilowattitunnilta.
Elokuussa hintoja nosti Loviisa 2 -ydinvoimalan vuosihuolto, heikohko tuulivoiman tuotanto sekä Suomen ja Ruotsin välisten siirtoyhteyksien huoltotoimenpiteet.
Kuluneen vuoden alhaisin sähkön keskihinta nähtiin toukokuussa, jolloin kuukauden keskihinta oli vain 2,29 senttiä kilowattitunnilta.
Pörssisähkön arvonlisäverollinen keskihinta laski tänä vuonna hieman vuodesta 2024, jolloin se oli 5,68 senttiä kilowattitunnilta.
Helenin ja Fortumin asiantuntijat arvioivat, että sähkömarkkinoilla ei ole odotettavissa suuria muutoksia vuonna 2026.
Kuten aiempinakin vuosina, vuoden alun talvikuukausina voidaan asiantuntijoiden mukaan nähdä korkeita sähkön hintoja.
– Lähtöasetelma vuoteen on hyvä tuotantotilanteen, siirtoyhteyksien ja sääennusteen puolesta. Sähkömarkkinoilla on valmistauduttu hyvin talveen ja kylmempiin keleihin. Kuitenkin kuten aina talvikaudella, herkkyyttä hintojen nousuun on, mikäli kelit kylmenevät, tuulivoimaa ei ole saatavilla tai ilmenee tuotantolaitosten tai siirtoyhteyksien vikaantumisia, Fortumin Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tuomas Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
Sähkön tulevia hintanäkymiä ennakoivat futuurihinnat näyttävät Fortumin mukaan tällä hetkellä siltä, että ensi vuoden hintataso pysyy lähellä tämän vuoden tasoa.
Sähkön hinta näyttäisi futuurien perusteella seuraavan sille tyypillistä kaavaa: talvikuukausina hintojen odotetaan olevan hieman korkeammalla tasolla ja laskevan kesän ajaksi.