"Urheiluseuratoiminta on uhattuna" – Arvovaltainen joukko suomalaisia olympiavoittajia huolestui hallituksen liikuntaleikkauksista
Suomalaiset olympiavoittajat ovat huolissaan liikuntabudjetin leikkauksista. Suomen Olympiavoittajat ry korostaa tiedotteessa suomalaisen urheiluseuratoiminnan merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa sekä liikuntaharrastuksen ja erilaisten tavoitteellisten urheilijan polkujen syntymisessä.
Yli 500 000 suomalaista harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Väestöstä 35 prosenttia osallistuu urheiluseuratoimintaan harrastajina, kilpailijoina, ohjaajina, valmentajina, toimitsijoina, talkoolaisina ja kannustajina, tiedotteessa sanotaan.
– Hallituksen kehysriihessä tehtyjen liikuntabudjetin leikkausten jälkeen suomalainen urheiluseuratoiminta on uhattuna, olympiavoittajat summaavat.
Maastohiihdon olympiavoittaja Marjo Matikainen kertoo tiedotteessa seurojen vaikutuksesta omalle uralleen.
– Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni aikana usealla eri paikkakunnalla, jolloin ympäristö ja kaverit vaihtuivat. Pysyvä ja elementti oli urheilu, jonka urheiluseurat mahdollistivat, hän kehuu.
Matikainen on pääministeripuolue kokoomuksen entinen kansanedustaja ja entinen europarlamentaarikko.
Olympiavoittajat ry:n tiedotteessa omat kommenttinsa antavat myös moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti sekä olympiavoittajat Pertti Ukkola ja Tapio Korjus.
Suomen olympiavoittajat ry:n hallitukseen kuuluu joukko Suomen nimekkäimpiä olympiakultamitalisteja. Korjuksen ja Matikaisen lisäksi siihen kuuluvat Sami Jauhojärvi, Veikko Kankkonen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Juha Mieto, Tomi Poikolainen ja Marjut Rolig.