Suomalainen upseeri loikkasi ja pilasi operaation – vihollinen taipui, mutta ei suomalaisten hyökkäyksestä
Ranualla suomalaiset olivat onnistuneet painostamaan saksalaiset irtautumaan asemistaan ja jatkamaan vetäytymistä kohti Rovaniemeä. Ylimaan taistelu saavutti tavoitteensa, mutta suomalaiset joutuivat uudestaan jo muutaman päivän päästä aseelliseen yhteenottoon Saksan joukkojen kanssa.
Lapin sodalla oli alkuvaiheessa syys–lokakuussa 1944 kolme rintamaa, läntinen, keskinen ja itäinen. Keskisellä rintamalla operoivat panssaridivisioona ja Perä-Pohjolan sotilasläänin jatkosotaan muodostama 6. divisioona.
Komentajana Pudasjärveltä Ranuan kautta Rovaniemen suuntaan edenneellä joukolla oli panssarikenraalimajuri Ruben Lagus.
Ylimaan taistelu pohjois-Ranualla päättyi 10. lokakuuta, kun saksalaiset vetäytyivät. Kaksi päivää myöhemmin suomalaiset kohtasivat saksalaiset näiden uusilla puolustuslinjoilla Rovaniemen maalaiskunnan Kivitaipaleella.
Taipaleenkylän taisteluna tunnettu yhteenotto alkoi 12. lokakuuta. Kenraaliluutnantti August Krakaun komennossa olleet Saksan vuoristojääkärirykmentti 218 ja vuoristotiedustelupataljoona 99 olivat ryhmittyneet Ranuantien maastoon tarkoituksenaan viivyttää suomalaisten etenemistä. Tarkoitus oli, että vuoristojääkärirykmentti pääsee jatkamaan vetäytymistään Rovaniemelle, ja tiedustelupataljoona viivyttää suomalaisia.
Paikallisten opastamana suomalaisten taisteluosasto Kurenmaa pyrki koukkaamaan saksalaisten selustaan. Eversti Akseli Kurenmaan johtamat joukot olisivat toteuttaneet saarron samalla, kun pääjoukko sitoi saksalaisia hyökäten etelästä suoraan kohti viivytysasemia.
Kävi kuitenkin niin, että saksalaiset olivat osanneet varautua osasto Kurenmaan koukkaukseen.
Jatkosodan ajan vuodesta 1941 Suomi ja Saksa olivat sotineet yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Puhuttiin aseveljeydestä ja monet suomalaiset tunsivat vahvoja sympatioita Saksaa kohtaan. Saksa vastasi Suomen alueella Lapin sotatoimialueesta vastuualuerajan kulkiessa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Suomalaiset ja saksalaiset tulivat hyvin toimeen, ja saipa moni uusi ihminenkin alkunsa saksalaismiesten ja suomalaisnaisten romansseista.
Monelle Saksa-suuntaus oli käytännön sanelema ratkaisu, mutta monelle myös ideologinen valinta joko kansallissosialismin kannattamisen tai neuvostososialismin vastustamisen takia. Kun Suomi teki rauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944, ei Neuvostoliiton ehtojen taakse ja saksalaisia vastaan osattu asettua noin vain.
Yksi rauhanehto oli, että Suomi ajaa Saksan joukot pois alueeltaan. Tästä syystä Lapin sota alkoi 15. syyskuuta.
Aseveljeyttä haluttiin kuitenkin vielä kunnioittaa sopimalla salaa saksalaisten kanssa siitä, että Suomi ei täytä Neuvostoliiton ehtoa kunnolla. Osapuolet näyttelevät sotivansa, ja Saksa vetäytyy hallitusti, samalla kuitenkin tuhoten tiet ja sillat.
Myös saksalaismielinen vastarintaliike toimi Suomessa Lapin sodan aikana ja jatkosotaa seuranneina vuosina. Liike pyrki varautumaan Neuvostoliiton miehitykseen, ja kun sitä ei kuulunut, muuttui pääosin propagandan tuottajaksi.
Neuvostoliitto tajusi leikkisodan vielä syyskuun puolella, ja sai suomalaiset taistelemaan oikeasti. Saksa vastasi samalla mitalla.
Yksi suomalaisupseeri veti omat johtopäätöksensä Taipaleenkylän taistelun aikana ja loikkasi Saksan puolelle. Mennessään hän vei mukanaan tietoja, joiden pohjalta kenraaliluutnantti Krakau määräsi vetäytyviä joukkoja takaisin torjumaan osasto Kurenmaan saartoyritystä.
Saarto oli juuri onnistunutkin, mutta saksalaiset lisäjoukot tekivät onnistumisen tyhjäksi melkein heti.
Perunkajärven maastoissa käytiin kovia taisteluita. Taistelu oli sopivan matkan päässä Rovaniemeltä, josta Saksan tykistö alkoi tulittaa etelästä etenevää suomalaisten pääjoukkoa.
Kurenmaan joukot vetäytyivät, mutta myös saksalaiset vetivät tämän jälkeen joukkonsa Rovaniemelle.
Saksalaiset vetäytyivät täällä kuten muuallakin polttamalla talot, miinoittamalla maastoa ja räjäyttämällä sillat ja tiet. Suomalaiset eivät päässeet etenemään siksi aivan saksalaisten kannoilla.
Saksa oli niskan päällä, mutta vetäytyi silti. Syynä oli Saksan laajempi strategia, jonka mukaan Suomesta piti vetäytyä hallitusti. Saksan päävihollinen oli Neuvostoliitto, jota vastaan se kävi miehittämässään pohjoisessa Norjassa ja Neuvostoliitolle Suomelta siirtyneen Petsamon alueella monin verroin suurempia taisteluita kuin Suomea vastaan. Suomalaisia haluttiin toki sitoa ja Suomen aluetta tuhota, ettei Neuvostoliitto voisi käyttää aluetta myöhemmin Saksaa vastaan.
Taipaleenkylän taistelun myötä tie Rovaniemelle oli auki. Suomalaiset etenisivät kaupungin tuntumaan aivan pian.
Taistelu vaati 60 suomalaisen hengen, joka on sama lukumäärä kuin edeltäneessä Ylimaan taistelussa. Saksalaisten tappioluvut eivät ole varmassa tiedossa.
Ylimaan taistelussa oli jo huomattu, ettei panssarivaunuista tulisi olemaan jatkossa paljoakaan hyötyä Lapin sodassa. Sama toistui Taipaleenkylän taistelussa, vaikka panssaridivisioonalla olikin huomattavaa tulivoimaa edelleen. Tuhotut sillat ja tiet vaikeuttaisivat panssarien etenemistä aivan liikaa. Jo 30. lokakuuta prikaatiksi pienennetty osasto, jonka taisteluosaksi jäi panssaripataljoona, kotiutti reserviläisensä.
Lapin sodasta on kulunut 80 vuotta. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen maaperältä huhtikuussa 1945. Suomenmaa seuraa juttusarjassa Lapin sodan tapahtumia ja siihen liittyviä ilmiöitä huhtikuulle saakka.
Lähteitä ja lisätietoa
Kalle Tapio: Lapin sota -esitelmä 12.6.2004
Käkelä, Erkki: Laguksen miehet Marskin nyrkki – suomalainen panssariyhtymä 1941–1944. Jyväskylä: Panssarikilta ry, 1992