Epäpätevä ja ihmishengistä välittämätön ihmishirviö? – Brittikenraali Haig on ensimmäisen maailmansodan kyseenalaisimpia komentajia
Sommen taistelun alkamisesta tuli keskiviikkona kuluneeksi 110 vuotta. Taistelu muistetaan kehnosta komentamisesta, mutta myös onkeen otettuna opetuksena siitä, miten teollinen sodankäynti loppujen lopuksi toteutetaan onnistuneesti.
Suomenmaa kertoi taistelusta, joka muun muassa esitteli panssarivaunun uutena sodankäynnin välineenä, artikkelissaan maanantaina.
Taistelua kävivät toisiaan vastaan britit ja saksalaiset Ranskan maaperällä. Ranska ei päässyt kuin verrattain pienillä joukoilla Yhdistyneen kuningaskunnan tueksi, sillä se oli kiinni Verdunin taistelussa.
Brittien ylin komentaja taistelun aikana oli Douglas Haig. Kenraali Haig oli johtanut brittien koko siirtoarmeijaa marraskuusta 1915 alkaen. Siirtoarmeijalla tarkoitetaan Yhdistyneen kuningaskunnan koko armeijaa, joka taisteli ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) länsirintamalla.
Haig oli syntynyt Skotlannin Edinburghissa vuonna 1861. Hän ehti pitkällä urallaan palvella melkein joka puolella maailmaa brittiläisen imperiumin likipitäen joka kolkassa.
Haigia voi pitää urallaan nousukkaana, mutta hän oli myös poikkeuksellisen hyvä sotilas. Jo vähän päälle nelikymppisenä vuonna 1906 hän saavutti kenraalimajurin arvon ollen täten ennätysnuori kenraali.
Voi olla, että vauhdikas nousu sokaisi Haigin, sillä hänen jälkimaineensa on enimmäkseen erittäin huono.
Haig oli itseään vanhempien kenraalien tavoin vanhan maailman sotilas uudenlaisen sodankäynnin maailmassa, kun ensimmäinen maailmansota alkoi 1914.
Britit olivat tottuneet käymään lähinnä siirtomaasotia. Näiden logiikka oli, että hyvin varustautuneet ja teknologisesta ylemmyydestään nauttineet britit pystyivät jopa alivoimalla alistamaan huonommin varusteltuja alkuperäiskansoja valtaansa maailman eri kolkissa.
Kun ensimmäinen maailmansota alkoi, toisiaan vastassa olivat teollisuusmaat, joilla kaikilla oli käytössään kaikki uudenaikaisin sotilasteknologia.
Teollisen mittakaavan sotaa ei vain osattu käydä.
Haig oli tottunut siihen, että suorat hyökkäykset mies- tai tuliylivoimalla toimivat. Britit eivät osanneet ajatella muunkaanlaisia strategioita, jolloin esimerkiksi tiedustelun merkitystä ylenkatsottiin.
Tällaisesta ajattelusta juontui surullisenkuuluisa tyyli käydä ensimmäistä maailmansotaa. Urheuteen ja sotilaskunniaan luottaen länsirintaman mutaisista juoksuhaudoista siirryttiin rynnäkköön mutaiselle, avoimelle ei-kenenkään-maalle. Hyökkäystä jatkettiin, kunnes vastustajan konekiväärit olivat niittäneet maahan suuren osan hyökkäävistä sotilaista.
Haig ei kahden sotavuoden jälkeenkään osannut pitää mitään muuta taktiikkaa parempana.
Tietenkään asia ei ollut aivan näin yksinkertainen, sillä hyökkäykset esimerkiksi pohjustettiin aina suurilla tykistökeskityksillä. Lentokoneista oli opittu tiedustelemaan vihollisen asemia ja keskitysten vaikutusta.
Sommessa yhdistelmä meni heti pieleen. Lentokonetähystäjät luulivat tykkitulen vaikuttaneen, ja raportoivat, että nyt kannattaa hyökätä.
Britit onnistuivat läpimurroissa muutamissa kohdissa, mutta hinta oli valtava.
Kun panssarivaunut eli tankit keksittiin, kaavoihin kangistunut Haigkin innostui, joskin vähän liikaa. Hän määräsi panssarihyökkäyksen syyskuussa 1916, jolloin toimintakykyisiä vaunuja ei ollut vielä riittävän paljon käytettävissä. Panssarit onnistuivat pienellä alueella hyvin, mutta onnistumiset jäivät suuressa kuvassa merkityksettömiksi.
Sommen taistelu opetti briteille, että laajojen tykistökeskitysten sijaan kannatti keskittyä niihin kohtiin, joista haluttiin tehdä läpimurto. Pimeässä hyökkääminenkin havaittiin paremmaksi tavaksi taistella jalkaväkisotaa kuin auringon valaisemiksi maalitauluiksi joutuminen.
Ajoneuvojen käyttö jalkaväen hyökkäysten tukena osoittautui myös toimivaksi taktiikaksi.
Haigin perustavanlaatuisia ajattelun virheitä oli monia.
Hän ei uskonut konekivääreihin, sillä kyseinen tehokkaaksi osoittautunut aselaji olisi johtanut Haigista liian puolustukselliseen tapaan käydä sotaa. Panssaroitujen ajoneuvojen sijaan hän oli perinteinen ratsuväen käytön kannattaja.
Haig kuten suurin osa muistakaan brittikenraaleista ei osannut asettautua mielessään rivisotilaan asemaan. Britannia oli vahvasti luokkayhteiskunta, eikä alempiluokkaisia rivisotilaita kohtaan osattu ylempien taholta tuntea empatiaa. Rivistö rivistön jälkeen uskallettiin lähettää varmaan kuolemaan.
Rynnäköintitaktiikka kuihdutti kokemattoman, vapaaehtoisista koostuneen siirtoarmeijan melkein olemattomiin heti 1914–1915. Haig oli yksi suurimmista syyllisistä.
Haigin ja kumppanien puolustukseksi voitaneen sanoa, ettei oikein kukaan ollut osannut varautua sellaiseen sodankäyntiin, jollaiseksi ensimmäinen maailmansota osoittautui. Somme oli kaikille, myös Haigille, se lopullinen opetus, opetus, josta todella opittiin. Sotaa vain oli tarvinnut käydä tätä ennen kaksi veristä vuotta.
On myös todettava, että Haig myös oli yksi johtajista, joiden johdolla ympärysvallat onnistuivat voittamaan maailmansodan.
Suomessa ei julkisessa mielipiteessä ja keskustelussa ole historian aikana juuri moitittu kenraaleja ja sodanjohtoa. Näin ei tapahtunut sotien aikana, jälkeen tai myöhemmän historiankirjoituksenkaan valossa.
Britanniassa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen toisin.
Miehiään tuhlanneet kenraalit tuomittiin julkisuudessa ankarasti etenkin maailmansodan päätyttyä. Jo sen aikana kuolonuhrien määrät herättivät tavatonta järkytystä, ja sotaleskiäkin kuoli tuhansia ja tuhansia luultavasti järkytyksen ja surun aiheuttamista psykosomaattisista syistä.
Hallitsemaan tottuneissa ylemmissä luokissa ummistettiin korvat. Kenraaleja palkittiin ruhtinaallisesti suurilla rahasummilla ja komeilla arvonimillä. Tämä järkytti sodasta järkyttyneitä entisestään.
Aivan rangaistuksetta kenraalit eivät selvinneet. Haig joutui vetäytymään valtiollisesta elämästä saamatta enää virallisia tehtäviä.
Hän toimi eläkevuosinaan hyväntekeväisyyden parissa veteraanien hyväksi. Haig kuoli 66-vuotiaana tammikuussa 1928 ja sai valtiolliset hautajaiset.
Lähteitä
Tim Newark, 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa. Gummerus 2002