SK: Suomalaisten suosikkikohteessa hälyttävä tartuntapiikki – jopa pakkorokotuksia väläytelty
Kreikassa koronatartunnat ovat lisääntyneet viime viikkoina jopa 3500 tapauksen päivävauhdilla.
Suomen Kuvalehden mukaan viruksen leviäminen uhkaa jo matkailusta riippuvaisen maan lomasesonkia, joka huipentuu elokuussa.
Matkailu on Kreikalle elintärkeä talouden sektori, sillä vuonna 2019 turismi toi maahan 19 miljardin euron tulot.
Viime vuonna maan matkailutulot kuitenkin romahtivat 76,5 prosentilla edellisvuodesta.
SK:n mukaan Kreikan hallitus ei aio pahenevasta tautitilanteesta huolimatta sulkea yhteiskuntaa kolmatta kertaa.
Palveluita ei suljeta, mutta niiden käyttöä rajataan yhä enemmän rokotuksen saaneille.
Heinäkuun puolivälistä lähtien ravintoloiden sisätilat ovat olleet auki vain täysin rokotetuille. Syksyllä jopa vähittäiskauppoihin tai muihin julkisiin sisätiloihin pääsy saattaa edellyttää rokotustodistusta.
Pääministeri Kyriákos Mitsotákis on uhannut jopa koko väestöä koskevilla pakollisilla rokotuksilla, ellei koronapandemiaa muuten saada kuriin.
Kansalaisten jakaminen kahteen kastiin rokotusten perusteella on aiheuttanut kiivasta väittelyä Kreikassa.
Esimerkiksi rokotteita vastustava liike on osoittanut mieltään Ateenassa ja Thessalonikissa.
SK:n mukaan enemmistö kreikkalaisista aikoo mielipidetiedustelujen mukaan ottaa rokotteen. Myös tiettyjen ammattiryhmien rokotevelvoite saa tukea.