Sadat vastustivat ex-kuninkaan pikavisiittiä Espanjaan

Ulkomaat

Sadat ihmiset osoittivat sunnuntaina mieltään Espanjan ex-kuninkaan Juan Carlosin maahan palaamista vastaan. Kuningas on ollut omaehtoisessa maanpaossa Arabiemiraateissa liki kaksi vuotta.

Kuningas palasi torstaina yksityiskoneella Luoteis-Espanjaan seuraamaan purjehdusregattaa. Maanantaina entinen kuningas matkustaa Madridiin tapaamaan vaimoaan Sofiaa ja poikaansa kuningas Felipeä, minkä jälkeen hänen on määrä palata Abu Dhabiin.

Kuninkaanlinnan läheisyyteen Madridissa kokoontuneet kolmisensataa mielenosoittajaa vaativat kuninkaan panemista vankilaan.

Maanpaon taustalla olivat korruptioepäilyt, joiden mukaan Juan Carlos olisi vastaanottanut lahjuksia kymmenien miljoonien eurojen edestä.

Juan Carlos luopui kruunustaan vuonna 2014 ja ilmoitti vuonna 2020 lähtevänsä omaehtoiseen maanpakoon Arabiemiraatteihin.