Ruuan alkuperä kiinnostaa – lähiruuan suosio kasvaa koko ajan
Lähiruoka on nimensä mukaisesti mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa.
– Se on suomalaista ruokaa, jonka tuottaja ja valmistaja tiedetään. Lähiruoka-alueella tarkoitetaan maakuntaa tai pienempää aluetta, MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi täsmentää.
Syväniemi viittaa hallituksen ohjelmaan, jossa lähiruualla tarkoitetaan paikallisruokaa, joka edistää oman alueen taloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria.
Lähiruuan suosio kasvaa Suomessa koko ajan.
– Eikä tämä ole pelkästään suomalainen ilmiö. Lähellä tuotettu ruoka kiinnostaa koko Euroopassa, Syväniemi kertoo.
Innostus johtuu ruokakulttuuriasiamiehen mukaan siitä, että ihmiset eivät halua enää syödä toiselta puolelta maapalloa tuotua ruokaa.
– Meilläkin kiinnitetään entistä enemmän huomiota siihen, että ruoka tuotetaan mahdollisimman lähellä.
Lähiruokaa löytyy jo suuresta osasta suomalaisia perusmarketteja.
– Kaikki kauppaketjut ovat ottaneet lähiruokaa valikoimiinsa, koska ne tuovat asiakkaita. Myös suoramyynti tiloilta on lisääntynyt.
Lähiruoka ei Syväniemen mukaan ole muuta ruokaa kalliimpaa.
– Juurekset, perunat, sipulit ja viljatuotteet ovat aina olleet kauppojen kautta myytävää lähiruokaa. Ne ovat edullisia.
Ruokakulttuuriasiamies tunnustaa kuitenkin, että lähiruuan hinta riippuu aina tuotteesta.
– Kun mennään korkeamman jalostusasteen tuotteisiin ja lihaan tai artesaaniruokapuolelle, hintakin nousee.
Syväniemi on varma, että nostamalla alkuperä nykyistä selkeämmin esiin kiinnostus ruokaa ja sen tekijöitä kohtaan lisääntyy. Näin saadaan nostettua myös ruuan arvostusta.
– Nopeimmat toimijat ovat tehneet tästä jo kilpailuedun ja erottautumiskeinon itselleen. Ruuan alkuperä on tieto, joka kuuluu kaikille.
Syväniemen mielestä tässä on uusi haaste sekä julkisille kuin yksityisille ruokapalveluille. Hän itse haastaa kaikki ruokatoimijat kertomaan avoimesti ja iloisesti ruuan alkuperän.
Lähiruokaa esitellään torstaina Helsingin Rautatientorilla alkavassa Herkkujen Suomi -tapahtumassa. Samaan aikaan järjestettävässä Syystober -tapahtumassa esitellään suomalaisten pienpanimoiden oluita.