Rannalle jo toukokuussa – ilmastonmuutos muuttaa Italian matkailua
Colosseumia kiertää pitkä jono turisteja, joista monet ovat varautuneet keskipäivän helteeseen hatuin ja vesipulloin. Sisäänkäynneille asetetut tuulettimet puhaltavat vierailijoiden päälle raikasta vesisumua, ja lipuntarkastajat työskentelevät auringolta suojaavan katoksen varjossa.
Suomalaisten kesälomat ovat elokuussa pääosin takana, mutta Italiassa matkailusesonki on yhä täydessä vauhdissa. Lämpötilat ovat hellittäneet heinäkuusta, jolloin Roomassa mitattiin kuumimpana päivänä ennätykselliset 41,9 astetta.
– Hellepäivät olivat kuin talvi. Kun on kylmä ja sataa, ihmiset pysyvät sisällä. Helle teki saman. Täällä ei ollut ketään. Vasta viikko lämpötilojen laskun jälkeen alkoi olla tungosta, Colosseumilla oppaana toimiva Maxwell Karpzen kertoo.
Karpzen kuvailee pahimpia hellepäiviä Roomassa helvetillisiksi. Korkea ilmankosteus ja tuulen puuttuminen saivat sekä vanhukset että nuoret voimaan pahoin.
– Näimme täällä vähän väliä ambulansseja. Mielestäni on kuitenkin liian aikaista ennustaa, miten se vaikuttaa matkailuun jatkossa, Karpzen sanoo.
Kuluneen kesän lämpöennätykset ja Kreikan Rodoksella ja Korfulla sekä Italian Sisiliassa riehuneet maastopalot ovat herättäneet kysymyksiä koko Välimeren matkailun tulevaisuudesta. Euroopan matkailukomission ETC:n arvion mukaan Välimeren maiden matkailijamäärät putoavat ensi vuoden kesä-marraskuussa kymmenen prosenttia.
Heinäkuussa Italiassa nousi kohu maassa vierailleen Saksan terveysministerin Karl Lauterbachin tviitistä, jossa hän povasi, ettei maan turismilla ole pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta. Italian matkailualan kattojärjestön Federturismo Confindustrian hallituksen puheenjohtaja Marina Lalli kertoo alan ottavan ilmastonmuutoksen vakavasti ja seuraavan sen vaikutuksia tarkasti.
– Eroja näkyy jo nyt. Matkailijat Pohjois-Euroopasta kuten Saksasta eivät ole enää vuosiin suosineet kuumimpia kesäkuukausia. Elokuussa, joka on perinteisesti Italian kuumin kuukausi, turistit ovat pääasiassa italialaisia, Lalli kertoo puhelimitse Etelä-Italian Apuliasta.
Lalli ei usko Italian olevan vielä tilanteessa, jossa ilmastonmuutos veisi turistit kokonaan. Italiaan tullaan esimerkiksi ruoan, elämäntyylin, tapahtumien ja monumenttien perässä, eikä kohdetta kovin helposti vaihdeta toiseen. Ilmastonmuutos voi kuitenkin pidentää matkailusesonkeja.
– Rantakausi saattaa nykyään kestää toukokuusta lokakuuhun. Ennen niin ei ollut. Vielä ei voi kuitenkaan yleistää, sillä esimerkiksi tänä vuonna touko- ja kesäkuussa oli kylmä, Lalli sanoo.
Matkailualan yrityksissä on vahva halu näyttää, että alalla ymmärretään matkailun ympäristövaikutukset, Lalli sanoo. Se näkyy esimerkiksi aurinkopaneelien ja lähiruoan lisäämisenä.
Yhä useampi turisti kyseenalaistaa koko päästöjä lisäävän lentomatkailun mielekkyyden. Lalli kannattaa ratkaisuksi Ranskan mallia, jossa lyhyet, helposti junalla korvattavissa olevat lennot on kielletty.
– Mielestäni matkustamista ei ole kuitenkaan syytä hylätä. Kun matkustamme kauas ja tutustumme uusiin kulttuureihin, palaamme kotiin rikkaampina. Matkailu kasvattaa ja lisää suvaitsevaisuutta. En usko, että esimerkiksi mikään virtuaalimatka tai muu digitaalinen ratkaisu voi koskaan korvata sitä.