Purra haukkui median: "Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan"
Perussuomalaisten puoluekokous Tampereella on alkanut. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja puoluetoimiston työntekijä Matti Putkonen molemmat haukkuivat puheissaan median.
Haukut koskivat ennen kaikkea sitä, että media on julkaissut nimimerkki ”riikan” kirjoituksia Scripta-blogissa vuodelta 2008 ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin rasistisia yksityisviestejä vuodelta 2016, jolloin Rydman oli kokoomuksen kansanedustaja. Haukkuja tuli myös siitä, että media on uutisoinut Rydmanin edeltäjän entisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan natsiviittauksista erilaisissa yhteyksissä.
Purran mukaan edes hallitusohjelman eduskuntakäsittely ja opposition valitusvirsi eivät ehtineet loppua, kun alkoi ”silmittömyydessään ennen näkemätön perussuomalaisten vanhojen sanomisten ajojahti, joka tulee jäämään Suomen poliittiseen mediahistoriaan”.
– Onhan vastaavia ennenkin nähty, ja olemme niihin sekä puolueena että sen yksittäisinä edustajina varsin tottuneita, mutta nyt, hallitukseen osallistumisen myötä, sen laajuus, voimakkuus, epärehellisyys ja käytettyjen metodien röyhkeys olivat täysin ennen kokemattomia, hän sanoi.
Purra jatkoi, että ennen kuin hallitus tai sen yksittäiset ministerit olivat ehtineet muuta kuin esitellä ja puolustaa hallitusohjelmaa, kaivettiin vuosien, jopa vuosikymmenten takaisia, kontekstistaan irrotettuja epäilyttäviä kommentteja ja rumia sanoja osoittamaan, että surkea ministeri, surkea hallitus, surkea ihminen.
– Paha. Rasisti. Fasisti. Natsi. Paha, paha, paha, paha ihminen. Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan, Purra sanoi.
Purran mukaan myös joidenkin toimittajien ”läpikierojen ja manipulatiivisten” toimintatapojen ymmärtäminen ja journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää.
Purra liikuttui puheensa aikana useaan otteeseen muun muassa kiittäessään paikalle tullutta puolueväkeä ja kiittäessään saamastaan tuesta.
Purra valittiin odotetusti jatkokaudelle puolueen puheenjohtajaksi. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.
Media – myös STT ja Suomenmaa – on kertonut perussuomalaisten ministerien vanhoista kirjoituksista niiden yhteiskunnallisen merkittävyyden takia. Äänestäjillä on oikeus tietää, millaista arvomaailmaa heidän äänestämänsä kansanedustajat edustavat.
Median tehtävänä on lisäksi vahtia hallituksen toimintaa, sillä Suomessa ministerit ja hallitus käyttävät Suomen ylintä poliittista valtaa. Suomessa journalistiset mediat ovat lisäksi sitoutuneet journalistin ohjeisiin, jotka muun muassa edellyttävät pyrkimystä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen ja olennaisten asiavirheiden korjaamiseen.
Helsingin Sanomat julkaisi heinäkuun lopussa jutun, jossa julkaistiin Rydmanin ja tämän silloisen seurustelukumppanin yksityisviestejä vuodelta 2016. Viestit sisälsivät rasistista kielenkäyttöä, jossa Rydman muun muassa kuvaili kielojen leviävän ja lisääntyvän kuin somali.
Lisäksi hän muun muassa kirjoitti, että hän mieluummin kieltäisi huiveja käyttävät ihmiset kuin huivit. Eräässä viestissään Rydman pohtii ruskean silmienvärinsä periytyvyyttä.
– Vaikka lisääntyisin pikimustan Nigerian neekerin kanssa, niin lapsella olisi silti 26 % chanssi saada vihreät silmät, hän kirjoitti.
Iltalehti puolestaan julkaisi kaikki nimimerkin ”riikka” kirjoitukset verkossaan.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 12.8. klo 11:51.