Poliisilta varoitus veronpalautuspäivään
Veronpalautusten torstaisen maksupäivän lähestyessä pankkitunnuksia, maksukorttitietoja ja muita henkilötietoja kalastelevat huijarit aktivoituvat, muistuttaa Kaakkois-Suomen poliisi.
Poliisi varoittaa Verohallinnon nimissä tehdyistä huijauksista, joissa saatetaan luvata veronpalautusta tai vaatia maksua erääntyneistä veroista.
Sähköposteissa ja viesteissä voidaan esimerkiksi pyytää avaamaan linkki tai kirjautumaan palveluun pankkitunnuksilla. Myös uskottavia huijauspuheluita on poliisin mukaan liikkeellä.
Yhteydenotto voi tulla oikean näköisestä osoitteesta tai numerosta, mutta Verohallinto ei koskaan pyydä henkilökohtaisia tietoja näin. Turvallisin tapa tarkistaa omat veroasiat on kirjautua OmaVeroon kirjoittamalla selaimeen itse osoite vero.fi.
Huijauksin anastetut summat häivytetään yleensä nopeasti tilisiirtojen kautta, minkä vuoksi varojen takaisin saaminen voi olla erittäin vaikeaa. Jos huijaukseen haksahtaa, on toimittava nopeasti.
– Jos epäilee joutuneensa huijauksen kohteeksi, on syytä olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiin, rikoskomisario Mika Salminen sanoo tiedotteessa.
Tiistaina 321 000 suomalaisella erääntyy maksettavaksi jäännösveroa tai tuttavallisemmin mätkyjä, muistuttaa Verohallinto. Mätkyjä erääntyy tiistaina maksettavaksi yhteensä 279 miljoonaa euroa.
Torstaina sen sijaan maksetaan veronpalautuksia yhteensä 829 miljoonaa euroa 939 000 suomalaiselle. Syyskuun veronpalautuspäivänä palautukset maksetaan niille, joiden verotus päättyi heinäkuussa.
Heinä–syyskuussa maksettava keskimääräinen veronpalautus on 653 euroa.
Suurimmat keskimääräiset veronpalautukset, 699 euroa, maksetaan Ahvenanmaalle, mistä laskutetaan myös suurimmat keskimääräiset mätkyt, 2 253 euroa. Ahvenanmaa on erottunut Manner-Suomen maakunnista myös aikaisempina vuosina.
Verohallinnon mukaan ahvenanmaalaisista keskimääräistä useampi saa pääomatuloja, kuten osinkotuloja. Ahvenanmaalaisilla on myös usein ulkomaantuloja, ja moni toimii elinkeinonharjoittajina.