Perheen kasautuva huono-osaisuus näkyy lapsissa pitkään – Ilmaiset harrastukset voivat tasoittaa tietä köyhille lapsille
Lapsiperheiden toimeentuloasiakkuuksia tulisi ehkäistä ja panostaa työmarkkinoiden ulkopuolella olevien etuuksien sekä perhe-etuuksien riittävään tasoon, sanovat perjantaina julkaistun kirjan Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus toimittaneet sosiaalityön professori Johanna Kallio ja akatemiatutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta.
Tällaisia etuuksia ovat esimerkiksi vanhempainpäiväraha ja lapsilisät.
Kallion ja Hakovirran mukaan lapsuudessa koettu toimeentuloasiakkuus on kytköksissä lapsen välittömään hyvinvointiin, mutta myös aikuisuuden asemiin ja terveyteen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin.
Lasten köyhyys kolminkertaistui vuosien 1995–2017 välillä.
Viimeisimmän tiedon mukaan Suomessa elää köyhyydessä noin 150 000 lasta.
– Toimeentulotuen asiakkuus mittaa perheiden kasautuvaa huono-osaisuutta. On terveysongelmia, sosiaaliset verkostot ovat kapeammat ja työmarkkina-asema yleensä hyvin heikko, Kallio luettelee.
Hakovirran mukaan toimeentulotuen asiakkuuden vaikutus tulevaisuuden huono-osaisuuteen johtuu osaksi myös sitä, että perheet joutuvat pitkään sinnittelemään pienillä tuloilla.
– Vanhemmat eivät jaksa välttämättä tukea lapsia riittävästi koulutyössä tai lapsen harrastuksissa, mikä johtuu vanhempien uupumuksesta ja väsymyksestä, kun kaikki voimavarat menevät siihen, että mistä saadaan ruokaa.
Kallion mukaan toimeentulotuella on passivoivia vaikutuksia erityisesti pitkäaikaisessa asiakkuudessa.
– Sieltä on vaikea ponnistaa takaisin työmarkkinoille tai opiskelemaan.
Vaikka usein sanotaan, että Suomessa annetaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet rakentaa elämää, ei tämä kuitenkaan pidä paikkaansa.
– Ei ainakaan samalta viivalta lähdetä liikkeelle. Osalla lapsista on takamatkaa, ja sitä pitää kuroa umpeen, Kallio sanoo.
Hänen mukaansa järjestelmä ei ole kyennyt poistamaan kasautuvaa huono-osaisuutta ja lapsiköyhyyttä eikä niiden negatiivisia seurauksia.
Kiitostakin annetaan. Kallio ja Hakovirta nostavat esimerkeiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisen sekä hallituksen tavoitteen oppivelvollisuuden laajentamisesta 18 ikävuoteen.
Lapsiin ja nuoriin panostamisella voi olla kauaskantoiset positiiviset vaikutukset. Vaikka ajatusten taustalla on arvoja, kuten mahdollisuuksien tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, voidaan lapsiköyhyyden ehkäisyä ajatella myös kansantalouden kannalta.
Kallion mukaan syrjäytymisen hinta on valtava. Jos lahjakkaan lapsen kyvyt jäävät hyödyntämättä, voidaan sitä pitää kansantalouden näkökulmasta tuhlauksena.
– On parempi investoida lapsiin ajoissa. Korjaavat palvelut ovat paljon kalliimpi vaihtoehto kuin se, että ehkäistään lapsiperheiden köyhyyttä ja huono-osaisuutta.
– Hyvinvointivaltion tulopohjaa turvataan, kun meillä on kansalaisia, jotka voivat käydä töissä ja maksavat veroja, Hakovirta lisää.
– Lapset arvostavat yhdessäoloa, eivätkä heidän odotuksensa ole valtavan ihmeellisiä. Jos opetettaisiin siihen, että yhdessäolo ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeimmät.
Näin toteavat Turun yliopiston tutkijat Leena Haanpää ja Enna Toikka kysymykseen siitä, miten köyhät lapset saadaan paremmin mukaan ympärillä olevaan yhteiskuntaan.
Tärkeää on päästä osallistumaan samaan toimintaan, mihin ikätoveritkin.
Nuorten ja lasten harrastustoimintaa helpottavalle toiminnalle varattiin hallituksen lisätalousarviossa kesällä 10 miljoonaa euroa.
Yhteiskunnallisella tasolla marraskuussa esiteltävä Suomen malli tulee tähän tarpeeseen.
Nuorten ja lasten harrastustoimintaa helpottavalle toiminnalle varattiin hallituksen lisätalousarviossa kesällä 10 miljoonaa euroa.
Ensi vuodesta eteenpäin rahoitus on vuositasolla 14,5 miljoonaa. Suomen mallin tarkoitus on tukea peruskouluikäisten lasten maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä.
Opetusministeriön mukaan mallia esitellään kunnille marraskuun alussa, ja sen jälkeen on mahdollista hakea pilottihankkeeseen mukaan.
– Tällä tavoin pystytään tarjoamaan kaikille lapsille mahdollisuus kuulua joukkoon ja harrastaa, Toikka sanoo.
– Lisäksi, kun harrastaminen on tavallaan hoidettu alta pois koulun yhteydessä, perheelle jää enemmän aikaa olla yhdessä illalla ja aikataulutettu arki jää vähemmälle, Haanpää lisää.
Hän muistuttaa, että kun koronavirus keväällä sulki myös harrastusmahdollisuudet, monissa perheissä oltiin tyytyväisiä lisääntyneeseen yhteiseen aikaan.
Toikka ja Haanpää olivat mukana kirjoittamassa perjantaina julkaistua Kallion ja Hakovirran toimittamaa kirjaa. Heidän osuutensa keskittyi vanhempien huono-osaisuuden yhteyteen 4.–6.-luokkalaisten lasten subjektiiviseen hyvinvointiin.
Alakouluikäisten lasten kehitysvaiheeseen kuuluu toisiinsa vertailu.
Lapset ovat lisäksi hyvin tietoisia tavaroiden arvosta, joten on tärkeää, etteivät vanhemmat vahvista tätä vertailua lähtemällä mukaan kilpavarusteluun esimerkiksi korostamalla synttärilahjojen arvoa.
– Lapsen itsetunnon rakentaminen muiden kuin materian varaan on ihan hyvä suositus. Oman itsearvon ei pidä riippua materiasta ja tavarasta, Toikka sanoo.
Samoin on huomattava, että köyhän perheen lapsi ei automaattisesti voi huonosti – eikä rikkaan perheen lapsi hyvin.
– Ei vauraus ole synonyymi hyvinvoinnille. Lapsen hyvinvointiin johtava kehitys lähtee siitä, että kasvualusta on kunnossa. Turvallisuus ja vuorovaikutussuhteet lähipiirin kanssa ovat ensisijaisia tekijöitä, Haanpää sanoo.
Lapsi suhteuttaa kaiken ympärillä olevansa omaan elämäänsä ja tietää oman kotinsa taloudellisen tilanteen.
– Noin puolet lapsista ei ole koskaan huolissaan perheensä taloudellisesta tilanteesta, mutta noin seitsemän prosenttia on aina tai usein huolissaan. Tämä pieni osuus voi kärsiä näistä useimmista päällekkäisistä kuormittavista tekijöistä, Toikka sanoo.
