Olkiluoto kolmosen koekäyttö jatkuu – koekäytön luonteeseen kuuluvat tuotantovaihtelut
Olkiluodon kolmosreaktorin koekäyttö jatkuu. Koekäyttö alkoi tällä viikolla uudelleen pitkän tauon jälkeen.
Teollisuuden Voiman (TVO) tuotantosuunnitelman mukaan yksikön sähköntuotanto on noussut tällä viikolla täyteen, noin 1 600 megawatin tehotasoon useampaan otteeseen.
TVO:lta kerrotaan, että yksikkö saavutti koekäytön jatkumisen jälkeen täyden tehon ensimmäistä kertaa keskiviikkona iltapäivällä.
Tuotantotehoon vaikuttaa esimerkiksi voimalan jäähdytyksessä käytettävän meriveden lämpötila, kertoo TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho. Esimerkiksi torstaina iltapäivällä TVO kertoi voimalan tehotasoksi noin 1 560 megawattia.
Suuretkin tuotantovaihtelut kuuluvat laitoksen koekäytön luonteeseen. Koekäytössä testataan laitoksen eri osien toimintaa mahdollisissa häiriötilanteissa.
– Voi olla, ettei tämmöisiä tilanteita tule vastaan käytön aikana ollenkaan, mutta näillä halutaan testata, että laitos toimii oikein kaikissa oletettavissa tilanteissa, Aho kertoo.
TVO:n ilmoittaman koekäyttöaikataulun mukaan valtaosan tammikuusta laitos ei tuottaisi sähköä laisinkaan.
Aho kertoo, että silloin laitos ajetaan alas ja tarkastetaan säröytyneet syöttövesipumput.
Koekäyttö keskeytyi lokakuussa, kun kolmosreaktorin turbiinilaitoksen syöttövesipumpuissa havaittiin vaurioita.
Keskeytyksen aikana tehtyjen analyysien ja mallinnusten mukaan laitoksen käyttöä oli turvallista jatkaa säröytyneillä pumpuilla ja nykyisenmallisilla varaosilla.
TVO saanee uudet, kestävämmät juoksupyörät helmi–maaliskuun taitteessa, ja niiden vaihtamiseen on varattu aikaa koekäyttöohjelmassa.
Helmikuun alusta lähtien laitoksen on määrä tuottaa pääosin täydellä teholla sähköä. Säännöllisen sähköntuotannon ennakoidaan alkavan maaliskuun alkupuolella.
Laitos on kärsinyt lukuisista viivästyksistä rakentamisensa ajan. Alkuperäisen aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon piti alkaa 13 vuotta sitten.